Päämainos

FINENTRY-palvelu opastaa Suomeen matkustavia pandemian aikana

FINENTRY.fi-palvelu otetaan käyttöön Helsingin satamissa sekä Helsinki-Vantaan lentokentällä 7.1.2021. Palvelun avulla Suomeen matkaa suunnitteleva saa ajankohtaiset toimintaohjeet sekä tilannekohtaisen ohjauksen koronanäytteenottoon.

04.01.2021

FINENTRY-palvelussa maahantulija voi kartoittaa jo ennen matkaa tai matkan aikana Suomeen matkustamisen toimintaohjeita, varata ajan Suomessa tehtävään koronavirustestiin, saada tekstiviestillä ohjeet testiin saapumiseen sekä koronavirustestin tuloksen. 

Palvelusta tiedotti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS 4.1.2021.

Suomen viranomaisten ohjeiden mukaan päivittyvä palvelu sujuvoittaa ajantasaisten ohjeiden saamista sekä niiden päivittämistä useille eri kielille. Palvelu on saatavilla ensi vaiheessa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä vaiheittain useilla muilla kielillä. Matkapuhelimessa sekä selaimessa toimivan palvelun käyttö on vapaaehtoista ja maksutonta.

”Palvelu ohjaa toimenpiteisiin ja tarvittaessa koronatestiin lähtömaan ja yksilöllisen kartoituksen mukaisesti”, kertoo ylilääkäri Asko Järvinen HUSista.

FINENTRY-palvelu huomioi erilaiset matkustajaryhmät, kuten ulkomailta Suomeen palaavat suomalaiset sekä työn, opiskeluntai muun syynvuoksi Suomeen saapuvatmatkustajat. Palvelun käyttöönotto ei vaikuta maahantuloon kohdistuviin matkustusrajoituksiin, joita rajanylityspaikoilla valvovat rajatarkastusviranomaiset.

”Palvelu nopeuttaa rajanylityspaikoilla ja maahantulopisteissäasiointia ja samalla säästyy ammattilaisten resurssejaterveysneuvonnassa sekä koronanäytteenottoon ohjauksessa. Palvelu otetaan käyttöön ensimmäiseksi 7.1.2021 Helsingin satamissa ja Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta toivomme sen käyttöönottoa myös muualla Suomessa eri maahantulopisteissä”, kertoo hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä HUSista.

FINENTRY.fi:n jatkosuunnitelmat

Palvelu on suunniteltu yhteistyössä terveys- ja turvallisuusviranomaisten sekä liikennöitsijöiden kanssa. Palvelun teknisenä tuottajana toimii Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS.

Palvelu otetaan käyttöön ensimmäiseksi Uudellamaalla, mutta palvelu sisältää ohjeistuksen myös muualle Suomeen matkustaville tai muissa Suomen rajanylityspisteissä asioiville. Palvelua käyttöönottaville sairaanhoitopiireille, rajanylityspaikoillatoimijoille sekä liikennöitsijöille on tuotettu perehdytys- ja viestintämateriaalit.

FINENTRY-palvelun kehitystä on ohjannut maahantulijoiden koronatestauksen koordinointiryhmä, johon kuuluvat edustajat seuraavilta tahoilta: HUS, Helsinki, Vantaa, THL, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Tulli, Traficom, Rajavartiolaitos, Eksote ja Kymsote.

 

Etusivulle >

Lisää teknologiauutisia >

AVAINSANAT

COVID-19 HUS

JAA