Päämainos
Forciot teki sopimuksen Volvo Carsin kanssa
Teknologia 27.02. 09:28

Forciot teki sopimuksen Volvo Carsin kanssa

Volvo aikoo käyttää venyvää elektroniikkaa ja anturiteknologiaa uusien autojensa sisätiloissa.

27.02.2019
Teksti Esko Lukkari kuvat Forciot

Tamperelainen startup-yritys on tehnyt yhteistyösopimuksen saksalaisen teknologiayhtiö Heraeuksen ja autovalmistaja Volvon kanssa. Forciot tuottaa venyvää elektroniikkaa, jota voi hyödyntää esimerkiksi autoteollisuudessa, logistiikassa ja puettavassa teknologiassa.

Yhtiö on tehnyt yhteensä yli neljän miljoonan euron investointisopimuksen Heraeuksen ja Volvo Carsin kanssa. Sopimuksen avulla Forciot aikoo jatkaa laajentumistaan kansainvälisille markkinoille, kehittää toimitusketjuaan sekä palkata lisää henkilöstöä.

Forciotin innovaatio on venyvää elektroniikkaa ja algoritmia hyödyntävä ratkaisu, joka mittaa ja raportoi voimaa, painoa, tasapainoa ja painetta. Järjestelmää voi käyttää myös HMI-kosketusohjaimena.

Forciotin sopimuksesta kerrotaan Business Tampere-verkkosivulla 21.2.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme saaneet näin hienot yritykset kumppaneiksemme. Heraeus ja Volvo ovat innovaatio-orientoituneita ja toimivat strategisilla liiketoiminta- ja kehitysalueillamme”, sanoo verkkosivun uutisessa Tytti Julkunen. Hän on Forciotin hallituksen puheenjohtaja ja yksi yhtiön perustajista.

SLUSH antoi alkupotkun

Forciotin ja Heraeusin yhteistyö sai alkunsa vuosittain Helsingissä järjestettävästä SLUSH-startup-tapahtumasta.

”Tämä on loistava tilaisuus meille olla mukana luomassa Forciotin menestystarinaa”, sanoo Heraeusin elektroniikkaliiketoiminnan johtaja Frank Stietz.

”Venyvä elektroniikka ja anturiteknologia ovat meille tulevaisuuden kasvumarkkina. Sijoittamalla Forciotiin voimme lisätä sekä markkinaosuuttamme että teknologiaosaamistamme. Elektroniikka- ja anturiteknologiat ovat kasvavia liiketoiminta-alueitamme ja nyt tehty investointi tukee niitä täydellisesti”, hän sanoo.

Volvo näkee potentiaalia Forciotin teknologiassa ja suunnitelmia yhteisestä kehittämisestä on jo vireillä:

”Näemme potentiaalia Forciotin teknologiassa, jota voidaan käyttää uuden sukupolven auton sisätiloissa. Autoteollisuus on kuitenkin sidottu pitkiin suunnittelu- ja kehitysaikatauluihin ja sen vuoksi saattaa kestää kolmesta neljäänkin vuotta ennen kuin uusi teknologia päätyy autoihimme asti. Meillä on kuitenkin Forciotin kanssa suunnitelmia tuoda muita ratkaisuja markkinoille jo aikaisemmin”, kertoo Volvo Carsin sijoitusjohtaja Andreas Strasser.

Logistiikka on yksi sovellusalue

Forciot toimii jo maailmanlaajuisesti ja tarjoaa teknologiaratkaisujaan suurille B2B-asiakkaille. Autoteollisuuden lisäksi Forciotin teknologiaa käyttävät esimerkiksi logistiikkavalmistajat vaativissa mittausympäristöissä sekä puettavan teknologian valmistajat, jotka anturiratkaisuilla voivat lisätä älykkyyttä tuotteisiinsa. Lisärahoituksella yhtiö aikoo kasvattaa myyntiorganisaatiotaan ja etsiä kumppaneita kansainvälisen toimittajaverkoston rakentamiseksi.

”Rahoituksen myötä voimme skaalata toimintaamme ja valmistautua massatuotantoon sekä vauhdittaa kansainvälisen myynnin, markkinoinnin ja teknologiakehityksen kasvusuunnitelmia”, kertoo Forciotin toimitusjohtaja Maria Alm.

Forciotin perustajat Maria Alm ja Tytti Julkunen näkevät Tampereen seudun ja Pirkanmaan huipputeknologiayritykselle ihanteellisena paikkana toimia ja kasvaa.

”Pääkonttorimme sijaitsee Tampereella ja seutu on osoittautunut meille parhaaksi paikaksi. Yhteistyö kaupungin kanssa on sujuvaa ja paikalliset korkeakoulut takaavat, että huippuosaajia riittää jatkossakin. Se on erittäin tärkeää meille juuri nyt, kun olemme laajentamassa toimintaamme ja rekrytoimme lisää henkilöstöä”, sanoo Julkunen.

JAA