Päämainos

Haapavedelle suunnitteilla CHP-biovoimala

Toisen polven biojalostamo tuottaisi sekä biokaasua- että bioetanolia.

20.05.2019
Teksti Esko Lukkari

Haapavedelle suunnitellaan toisen sukupolven bioetanolituotteita valmistavan Nordfuel-biojalostamon rakentamista. Jalostamo tuottaisi bioetanolia 65 000 tonnia vuodessa ja sen toiminnan pitäisi alkaa vuonna 2021.

Haapaveden laitos olisi ns. CHP-voimala, koska se tuottaisi myös biokaasua. Jalostamosta syntyisi vuosittain 250 GWh biokaasua, mikä tekisi siitä samalla Pohjolan suurimman biokaasuyksikön.

Hankkeesta kerrotaan Content Housen tuottamassa Energia-julkaisussa 15.5.

Nordfuelin raaka-aineena olisivat sahateollisuuden jätevirrat ja metsähakkeet. Raaka-ainetta laitos tarvitsisi vuosittain 700 000 tonnia.

Nordfuel-hankkeen käynnistäjä on Sähköyhtiö Kanteleen Voima. Sen mukaan kyse olisi 150-200 miljoonan euron investoinnista ja laitos toisi 350 uutta työpaikkaa.

Laitoksen ympäristölupa on hanketta vetävän Timo Strengellin mukaan valmistumassa. Luvan saatuaan yhtiö voi käynnistää varsinaisen hankesuunnittelun.

Kanteleen Voiman liikevaihto vuonna 2017 oli seitsemän miljoonaa euroa ja yhtiössä oli 11 työntekijää.

JAA

LUETUIMMAT