Päämainos
Heleniltä virtuaaliakku aurinkosähköön
Teknologia 27.05. 07:53

Heleniltä virtuaaliakku aurinkosähköön

Yhtiö toi ensimmäisenä Suomessa markkinoille virtuaalisen sähkötilin kaltaisen akkuratkaisun.

27.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Helenin mukaan aurinkosähkötuotteiden kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen vuoden aikana. Vuodessa tuotteiden kysyntä on kymmenkertaistunut ja kysyntää olisi vieläkin enemmän.

Helen on tuonut markkinoille ensimmäisenä Suomessa virtuaaliakun, joka mahdollistaa oman aurinkosähkön varastoinnin pidemmiksi ajoiksi ja sen hyödyntämisen myös silloin, kun aurinko ei paista. Yhtiö tarjoaa akkuratkaisuaan kaikille sähköasiakkaalleen Suomessa.

Helen kertoi innovaatiostaan 14.5.

”Virtuaaliakkua voi ajatella virtuaalisen sähkötilin kautta, jolle kertyy saldoa eli ylimääräiseksi jäänyttä aurinkosähköä. Kun tulee tarve ostaa verkosta sähköä, käytetään akkuun varastoitunut osuus. Virtuaaliakku huolehtii, että asiakkaan lasku pysyy mahdollisimman lähellä nollaa euroa pitkälle kesän jälkeenkin. Ylijäämäaurinkosähköstä maksetaan markkinahintainen hyvitys vain kerran tai kaksi vuodessa. Me uskomme Virtuaaliakun vastaavan kuluttajien tarpeeseen, kun asiakas saa hyödyntää ylijäämäänsä silloin kun hän itse sitä tarvitsee”, sanoo tiedotteessa tuoteryhmäpäällikkö Krista Jaatinen Helenistä.

Halventuneet hinnat ja nousseet tehot

”Kuluttajat haluavat turvata talouttaan energian hinnan muutoksilta, lisätä omavaraisuutta ja pienentää hiilijalanjälkeään. Aurinkoenergia ei ole enää teknologiahifistelijöiden juttu, vaan aurinkosähköjärjestelmiä ostavat 30-80-vuotiaat laidasta laitaan. Laitteiden halventuneet hinnat ja nousseet tehot ovat nostaneet kiinnostusta”, Jaatinen sanoo.

”Ajatellaan, että heinäkuussa perhe on mökillä kuukauden, ja kodin katolla olevat aurinkopaneelit tuottavat sähköä vain kylmälaitteiden ja minimilleen säädetyn talotekniikan käyttöön. Tällöin aurinkopaneelien tuottamasta sähköstä valtaosa jää käyttämättä”. 

”Esimerkiksi 4 kWp aurinkosähköjärjestelmä (14 paneelia) tuottaa noin 700 kilowattituntia heinäkuun aikana, kun taas kodin sähkönkulutus on noin 200 kilowattituntia. Tällöin 500 kilowattituntia varastoituu Virtuaaliakkuun. Kun perhe palaa elokuussa kotiin, aurinkopaneelit kattavat edelleen suuren osan kodin sähkön kulutuksesta, jolloin Virtuaaliakkuun varastoituneelle energialle tulee tarvetta vasta syyskuussa”, hän sanoo.


Aurinkoenergia tulevaisuudessa

Helenissä aiotaan panostaa aurinkosähkötuotteiden kehittämiseen.

”Aurinkopaneeleiden halventuneet hinnat ja nousseet tehot ovat lisänneet valtavasti kiinnostusta aurinkoenergiaan, mutta itse tekniikassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Näemme, että alan kehitys painottuu digitaalisiin palveluihin, joilla asiakkaat voivat hyödyntää tuottamaansa energiaa laajemmin sekä seurata ja ohjata kodin energiankäyttöä”, sanoo Helenin ratkaisuliiketoiminnan johtaja Sari Mannonen.

”Virtuaaliakku on vasta alkua Helenin laajemman vision toteuttamiseen, jossa energian käyttäjistä tulee energian tuottajia. Omavaraisuus kiinnosti jo ennen koronaepidemiaa ja nyt se kiinnostaa varmasti vielä enemmän. Lisäksi aurinkosähkö vaikuttaa positiivisesti kiinteistön arvoon. Se on selkeä muutos”, Jaatinen sanoo.

Helenin Virtuaaliakku on tarjolla jokaiselle Helenin sähköasiakkaalle kaikkialle Suomeen.

JAA