Päämainos

Huoneistotietojärjestelmä on iso IT-hanke

Noin 90 000 vanhan taloyhtiön tietojen siirto rekisteriin pitäisi tehdä kahdessa vuodessa.

21.01.2021

Huoneistotietojärjestelmälle rakenteilla oleva uusi valtakunnallinen rekisteri siirtää asunto-osakekirjat historiaan. Paperiset osakekirjat vaihtuvat sähköisiksi omistajamerkinnöiksi.

Uuteen rekisteriin siirtyminen on iso urakka. Uudessa järjestelmässä on vasta 4 000 taloyhtiön tiedot. Suurin osa niistä on sellaisia, joiden tiedot on siirretty järjestelmään jo asunto-osakeyhtiötä perustettaessa. Yhtiöissä ei ole enää lainkaan paperisisia osakekirjoja.

Vanhojen ennen vuotta 2019 perustettujen asunto-osakeyhtiöliden tiedot eivät ole siirtyneet uuteen rekisteriin automaattisesti. Vanhoja taloyhtiöitä on Suomessa 90 000.

Asiasta kerrotaan Content Housen Data-erikoisjulkaisussa 20.1.

Kahdessa vaiheessa

”Tietojen kerääminen on suuri urakka. Vanhojen taloyhtiöiden tiedot siirretään huoneistotietojärjestelmään kahdessa vaiheessa. Ensiksi taloyhtiön pitää siirtää osakeluettelo Maanmittauslaitoksen ylläpidettäväksi”, sanoo jutussa Maanmittauslaitoksen kirjaamisprosessin johtaja Janne Murtoniemi.

Toisessa vaiheessa osakeluettelon siirron jälkeen osakkeenomistaja voi hakea sähköistä osakemerkintää. Hakemukseen on liitettävä alkuperäinen paperinen osakekirja, jonka Maanmittauslaitos samalla mitätöi. Omistuksen rekisteröintiä on haettava kymmen vuoden aikana.

Omistuksen rekisteröinti on pakollista silloin, kun huoneisto vaihtaa ensimmäisen kerran omistajaa osakeluettelon siirron jälkeen. Kun huoneistolla on sähköinen omistajamerkintä, osakkeenomistajan ei tarvitse enää huolehtia paperisen osakekirjan säilyttämisestä.

Osakeluettelon siirtäminen Maanmittauslaitokselle ei ole vapaaehtoista vaan se on lain mukaan tehtävä vuoden 2022 loppuun mennessä, mutta nyt siirtymäaikaa on pidennetty vuodella. 

”Mitä nopeammin taloyhtiöt ja osakkaat toimivat, sitä nopeammin huoneistotietojärjestelmän hyödyt saadaan käyttöön”, sanoo Murtoniemi. 

JAA

LUETUIMMAT