Päämainos
Hypermemolta uusi menetelmä teollisen lasin käsittelyyn
Teknologia 10.12. 06:47

Hypermemolta uusi menetelmä teollisen lasin käsittelyyn

Kaupallinen tuotanto alkaa ensi vuonna ja asiakkaina ovat kotitalouslasi- ja autoteollisuus.

10.12.2021
Teksti Esko Lukkari

Joensuulainen fotoniikkayritys Hypermemo Oy on kehittänyt lasin teollista käsittelyä muuttavan pulssitettuun hiilidioksidilaseriin perustuvan lasinleikkaus- ja viimeistelymenetelmän. Yhtiö alkaa valmistaa lasin leikkauslaitteistoja.

Yhtiö on myös saanut EU:n European Innovation Councilin EIC-rahastolta 250 000 euron sijoituksen. Sopimuksessa on optio 4,5 miljoonan euron lisäsijoitukseen. 

Business Joensuu tiedotti asiasta 22.11.

Sijoitus mahdollistaa yhtiölle teolliseen tuotantoon siirtymisen ja muuton laajempiin toimi- ja tuotantotiloihin. Kaupallisen tuotannon yhtiö voi käynnistää jo ensi vuonna. Fokuksessa kotitalouslasi- ja autoteollisuus. Ensimmäiset kaupalliset sopimukset yhtiö pyrkii solmimaan ensi vuoden alussa.

Pulssitettuun hiilidioksidilaseriin perustuva lasinleikkaus- ja viimeistelymenetelmä mahdollistaa erinomaisen tarkkuuden ja nopeuden. Se on nykyratkaisuja energiatehokkaampi ja ekologisempi vaihtoehto. Yrityksen tuote on laserpohjainen lasin leikkauslaitteisto.

Vadim Kiykon innovaatio

Hypermemon patentoima teknologia perustuu venäläissyntyisen Vadim Kiykon kehittämään innovaatioon. Pohjois-Karjalassa Kiykoa houkutteli alueen koulutustarjonta sekä yliopiston fotoniikan tutkimus: hän asettui Joensuuhun ja jatkoi kehitystyötä ja teknologian kaupallistamista kaupungissa.

Hypermemon operatiivisen johtajan Erik Raidan mukaan yhtiön lupaavimmat markkinat ovat kotitalouslasi- ja autoteollisuudessa. Ensimmäisiä pilottihankkeita on jo toteutettu asiakkaiden kanssa. Hypermemon potentiaalisia asiakkaita ovat suuret globaalit lasinvalmistajat.

Globaalisti teollinen lasinkäsittely on noin miljardin euron markkina, joka kasvaa 4,45 prosentin vuosivauhtia.  

Vuonna 2020 Hypermemo sai 2,1 miljoonan euron EIC Accelerator -avustuksen, joka on suunnattu korkean kasvupotentiaalin teknologiainnovaatioiden kaupallistamiseen. Start Up -rahasto Joensuu on tukenut Hypermemon kasvua 100 000 euron sijoituksella kesäkuussa 2020 yhdessä toisen suomalaisen pääomasijoittajan Butterfly Venturesin kanssa.

”Yhtiön innovaatio on ainutlaatuinen ja sen liiketoimintapotentiaali korkea: pulssilaserteknologia ja sen tietokoneohjattu automaatio pitävät sisällään mahdollisuuden muuttaa koko lasiteollisuuden prosesseja”, sanoo tiedotteessa Business Joensuun toimitusjohtaja ja Start Up -rahasto Joensuun hallituksen puheenjohtaja Harri Palviainen.


 

JAA