Päämainos
ICEYE, havainnekuva tutkakuvantamisen satelliitista ICEYE-X2
Teknologia 05.06. 12:26

ICEYE, havainnekuva tutkakuvantamisen satelliitista ICEYE-X2

ICEYE-satelliittiyhtiölle 29 miljoonan euron rahoitus

Suomalaisyhtiö laukaisee yhdeksän kaupallista satelliittia ennen vuoden 2019 loppua.

05.06.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Teollisuussijoitus

Tutkakuvantavia satelliitteja valmistava ja satelliitti- informaatiota myyvä suomalaisyhtiö, ICEYE on kerännyt 29 miljoonan euron rahoituksen vauhdittamaan yrityksen kasvua. Tutkakuvantavilla satelliiteilla uskotaan olevan jatkossa isot markkinat.  

Kaupallisia satelliitteja valmistava yhtiö laukaisi tammikuussa avaruuteen Suomen ensimmäisen kaupallisen satelliitin ja se aikoo ampua vielä kaksi satelliittia tämän vuoden aikana.

Ennen vuoden 2019 loppua kiertoradalle luvataan lähettää seuraavat seitsemän satelliittia. Yrityksellä on suunnitelmissa tuottaa kuvia mistä tahansa maapallon sijainnista keskimäärin kolmen tunnin välein, kun kaikkiaan 18 satelliitin ryhmä on saatu avaruuteen.

Suomen Teollisuussijoitus tiedotti ICEYE:n rahoituskierroksesta 24.5. TeSi on valtion pääomasijoitusynhtiö.

Suurimman osan ajasta maa- ja merialueita verhoaa joko pilvet tai yöstä johtuva pimeys. Optista kamerateknologiaa käyttävät satelliitit eivät pysty tuottamaan yhtä hyödyllistä informaatiota maan pinnalla tapahtuvista asioista. ICEYE:n synteettisen-apertuurin tutka (SAR) kuvantaa myös pilvien läpi, eikä se tarvitse auringonvaloa kuvien tuottamiseen.

Laaja käyttökohde

Tälle informaatiolle arvioidaan olevan kansainvälisiä käyttäjiä merenkulussa, vakuutusalalla, energia-alalla sekä turvallisuusalalla. ICEYE:n nimi tulee arktisen merenkulun käyttöön tarkoitetusta jäätietopalvelusta.

"ICEYE:n teknologia mahdollistaa korkeatasoisen satelliittikuvantamisen kustannustehokkaasti. Se avaa datalle käyttömahdollisuuksia, jotka eivät ole olleet perinteisellä satelliittiteknologialla taloudellisesti perusteltuja. Yhtiö on houkutellut omistajiksi ja neuvonantajiksi poikkeuksellisen korkean profiilin osaajia”, sanoo tiedotteessa Tesin sijoitusjohtaja Jussi Sainiemi.

Jo aiemmin yhtiössä mukana ollut pääomasijoitusyhtiö True Ventures johti rahoituskierrosta, johon osallistuivat myös Draper Nexus, Draper Associates, Seraphim Capital, Space Angels Network, sekä uusina rahoittajina OTB, Draper Esprit, Tesi sekä Promus Ventures

Suomen ensimmäinen kaupallinen satelliitti, ICEYE-X1, laukaistiin tammikuussa. ICEYE-X1 on myös maailman ensimmäinen tutkakuvantamisen satelliitti, joka on mahdutettu alle 100 kiloa painavaan kokonaisuuteen.

Juuret Aalto-yliopistossa

Alkujaan Aalto-yliopistosta ponnistanut ICEYE käyttää uuden rahoituskierroksen varoja mm. uusien kaupallisten käyttökohteiden palvelukehitykseen, satelliittiteknologiansa jalostamiseen sekä satelliittien laukaisuihin.

”Rahoituksen avulla luodaan maailman kattavin verkosto tutkakuvantavia satelliitteja jo ensi vuoden loppuun mennessä”, kertoo Pekka Laurila, toinen ICEYE:n perustajista sekä informaatiopalveluiden johtaja.

”Useammilla satelliiteilla varmistetaan, että asiakkaan valitsemasta paikasta maapallolta voidaan ottaa kuvia entistä tiuhempaan tahtiin. Tutkakuvantavien satelliittien verkostolla tulee olemaan merkittävät kansainväliset markkinat.”

”ICEYE on kehittänyt satelliittiteknologian, josta on unelmoitu jo kymmeniä vuosia, mutta jota on luultu mahdottomaksi toteuttaa,” kertoo Rohit Sharma, True Ventures partneri sekä ICEYE:n hallituksen jäsen.

”Olemme innoissamme jo kolme vuotta kestäneestä yhteistyöstämme ICEYE:n kanssa, erityisesti koska yritys on muuttamassa tapaa, jolla satelliiteista saatua informaatiota pystytään hyödyntämään.”

ICEYE on koonnut tähän mennessä yhteensä yli 45 miljoonan euron rahoituspohjan, johon on yrityksen alkuvaiheissa osallistunut pääomasijoittajien lisäksi myös Business Finland (Tekes) sekä Euroopan komission H2020-rahoitusmekanismi. Yhtiö työllistää noin 70 henkilöä pääasiassa Espoossa. Yhtiöllä on toimintaa myös Puolassa ja Yhdysvalloissa.

JAA