Päämainos

Joensuuhun uusi fotoniikkakeskus

Tavoitteena on työllistää keskuksella vuoteen 2030 mennessä yli tuhat ihmistä. 

24.06.2020
Teksti Esko Lukkari

Joensuuhun perustetaan ensi vuonna uusi fotoniikkakeskus. Sen toivotaan houkuttelevan Joensuun seudulle alan uusia yrityksiä Suomesta ja maailmalta. Keskus sijoituu aluksi Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselle. 

Tavoitteena on, että fotoniikkaliiketoiminta työllistäisi vuoteen 2030 mennessä yli tuhat ihmistä, ja tuottaisi 200 miljoonan euron liikevaihdon Joensuun seudulla. Fotoniikka-alan on arvioitu kasvavan 20 prosentin vuosivauhdilla.

Fotoniikka tai valotiede käsittelee esimerkiksi fotonien tuottamista, säteilyä, siirtoa, modulointia, ja signaaliprosessointia. Sähkömagneettinen säteily etenee valokvanteina eli fotoneina. Fotoniikka kattaa sähkömagneettisesta spektristä silmälle näkyvän sähkömagneettisen spektrin osan infrapunasäteilyyn.

Yle uutisoi asiasta 22.6.

Joensuussa monia alan yrityksiä

Pohjan fotoniikkakeskuksen toiminnalle antaisi alueen korkeakoulujen fotoniikan parissa tekemä tutkimus, ja useat seudun alan yritykset, kuten Dispelix, Hypermemo, Nanocomp ja Seetrue.

Keskuksessa yrityksiä tuetaan muun muassa liiketoiminnan kehittämisessä, pääoman hankinnassa ja verkostoitumisessa.

Aiesopimus uuden fotoniikkakeskuksen perustamisesta allekirjoitettiin 22.6. 

Sopimuksen osapuolina ovat Joensuun kaupunki, Business Joensuu, Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu, Riveria koulutuskuntayhtymä, Suomen yliopistokiinteistöt ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.

Fotoniikka tutkii muun muassa valon tuottamista, tarkkailua ja käsittelemistä. Fotoniikkaa hyödynnetään esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa, energia-alalla ja lääketeollisuudessa.

JAA

LUETUIMMAT