Päämainos

Joka neljäs karttaa verkko-ostoksia

Tietovuotojen pelko on syynä.

27.11.2018
Teksti Esko Lukkari

Lähes neljännes suomalaisista on jättänyt verkko-ostoksia tekemättä henkilötietovuotojen pelossa. Ruotsissa luku on lähes yhtä korkea. Suomalaiset ovat silti ruotsalaisia enemmän huolissaan tietojensa vuotamisesta verkko-ostoksilla.

Tiedon Tietoturvabarometri selvitti Suomessa ja Ruotsissa kuluttajien näkemyksiä tietoturvasta. Suomalaisista 23 prosenttia on viime vuoden aikana jättänyt verkko-ostoksia tekemättä, koska pelkäävät henkilötietojensa vuotavan. Lisäksi 49 prosenttia on huolissaan tietojensa vuotamisesta verkko-ostamisen yhteydessä.

Tieto kertoi selvityksen tuloksista 21.11.

”Suomalaisten pelot verkkokaupan osalta ovat korkealla tasolla. Luotettavan ja luotettavaksi koetun verkkokaupan rakentaminen tulisi olla vahvasti kauppiaiden agendalla”, sanoo tiedotteessa Tiedon tietoturvaliiketoiminnan johtaja Markus Melin.

Ruotsissakin 23 prosenttia vastaajista on kuluneen vuoden aikana jättänyt tekemättä verkko-ostoksia henkilötietovuotojen pelossa. Ruotsissa silti 28 prosenttia on huolissaan tietojensa päätymisestä vääriin käsiin verkkokaupoilla.

Yksi verkkokaupan paradoksi on, että edellä mainittujen pelkojen rinnalla kuitenkin verkkokauppa koetaan suhteellisen turvalliseksi, tosin Suomessa Ruotsia vähemmän. Ruotsalaisista suurin osa (87 % vastanneista) kokee verkko-ostoksien tekemisen turvalliseksi. Vastaava osuus suomalaisista oli selvästi alhaisempi (69 % vastanneista).

Alla helppoja käytännön vinkkejä, miten kuluttajana voi verkko-ostamisestaan tehdä turvallisempaa:

1)    Maalaisjärki käteen. Jos joku tarjous kuulostaa liian hyvältä, se luultavasti on. Kukaan ei tarjoa 75 prosentin alennusta uusimmasta iPhonesta.

2)    Tarkista lukko. Tietoturvallisen verkkosivuston tunnistaa siitä, että sen osoite alkaa ”https://”, ja osoitteen vieressä on lukon kuva.

3)    Käytä ”Safe E-Commerce”-sertitioituja kauppoja.

4)    Tee verkko-ostokset suojatussa verkossa. Älä tee verkko-ostoksia suojaamattomissa langattomissa verkoissa – niissä hakkeri voi päästä käsiksi tietoihisi, jos niitä ei verkkoliikenteessä salata.

5)    Tarkista verkkokauppa tunnetulla hakukoneella. Ennen kuin alat tehdä ostoksia, hae verkkokaupan nimi tunnetulla internetin hakukoneella. Jos esimerkiksi kauppa on saanut hyviä arvioita muilta kuluttajilta, on se yleensä hyvä merkki.

6)    Älä lavertele ylimääräisiä turhaan. Jos verkkokauppa on uusi ja tuntematon, yleensä ostoksen voi tehdä tallettamatta mitään ylimääräistä tietoa itsestään tai luomatta ylimääräistä tiliä. Tällöin kauppa saa vain kaupan suorittamiseen, laskutukseen sekä tavaran/palvelun toimittamiseen tarvittavat tiedot.

Tiedon Tietoturvabarometri kerää Suomessa ja Ruotsissa kuluttajien näkemyksiä tietoturvasta ja -suojasta. Selvityksen toteuttivat Tiedon toimeksiannosta tutkimuslaitokset Sifo (Ruotsi) ja Kantar TNS (Suomi) ajanjaksolla 19.-29.10.2018. Vastaajien ikäjakauma oli 18-79, ja vastaajia oli kaikkiaan 2 107, joista Suomessa 1 105 ja Ruotsissa 1 002. Selvityksen virhemarginaali on +/-5 prosenttiyksikköä.

JAA