Päämainos
Keliberin investointia odotetaan seuraavaksi
Teknologia 30.10. 11:34

Keliberin investointia odotetaan seuraavaksi

Suomesta tulee merkittävä akkujen puolivalmistemaa.

30.10.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Terrafame

Suomesta on tulossa sähköautojen akkujen puolivalmisteiden merkittävä valmistusmaa. Terrafamen ja saksalaisen Basfin päätökset akkukemikaalitehtaiden rakentamisesta ovat vasta alkua.

Seuraavaksi odotetaan päätöstä Keliberin spodium-kaivoksen tuotannon aloittamisesta Kaustisilla. Spodiumista jalostettaisiin litiumkemiantehtaassa akkulaatuista litiumkarbonaattia. Kaustisten esiintymän kannattavuusselvitykset valmistuivat viime kesänä. Toimitusjohtaja Pertti Lamberg uskoo siihen, että tehtaan rakentaminen alkaa ensi vuoden syksyllä (Keskipohjamaa 28.10.)

Yhtiö hakee lupaa tuotannolle, jonka kapasiteetti olisi maksimissaan noin 12 000 tonnia vuodessa. Keliber jätti tehtaan ympäristövaikutusten arviointiohjelman täydennyksen keväällä.

”Loput lupahakemukset pyritään saamaan vuoden loppuun mennessä sisään”, hän sanoo lehdessä.

Litiumkemiantehtaan testaus, käyttöönotto ja tuotantoon siirtyminen tapahtuisivat mahdollisesti vuosina 2020-2021. Lambergin mukaan litiumin kysynnän kasvulle ei näy loppua. Kasvun ytimessä ovat ladattavat akut ja liikenteen sähköistyminen.

Keliberin omaan kaivostuotantoon perustuvan kaivoksen toiminta-aika olisi nykyisten malmivarojen perusteella 13 vuotta, mutta tuotantoa voidaan jatkaa hankkimalla spodium-rikastetta kolmansilta osapuolilta vielä seitsemän vuotta omien kaivosten malminlouhinnan päätyttyä. Alueella on tosin myös merkittävä malminetsintäpotentiaali.

Terrafame investoi 240 miljoonaa

Monimetalliyhtiö Terrafamen päätös sähköajoneuvojen akuissa käytettäviä kemikaaleja valmistavan tehtaan rakentamisesta Sotkamoon on toistaiseksi Suomen suurin sähköajoneuvojen akkutuotantoon liittyvä investointi. Uusi tehdas maksaa 240 miljoonaa euroa. Terrafame tiedotti asiasta 25.10.

Terrafame on jo solminut pääteknologioita koskevat sopimukset avaintoimittajien kanssa.

Terrafamen hallituksen puheenjohtajan Lauri Ratian mukaan tavoitteena on, että tehdas valmistuu vuoden 2020 lopulla ja kaupallinen tuotanto päästään aloittamaan vuoden 2021 alussa.

Sähkö- ja hybridiajoneuvoissa käytettävien akkujen koko kasvaa autojen toimintasädevaatimusten kasvaessa, ja nikkelin osuus litiumioniakuissa nousee. Jo tällä hetkellä merkittävä osuus Terrafamen nikkeli-kobolttisulfidituotannosta menee sähköajoneuvojen akkukemikaalien valmistukseen, mutta jalostus kemikaaleiksi tehdään muualla kuin Terrafamella.

”Oman akkukemikaalitehtaan myötä pääsemme arvoketjussa lähemmäs loppukäyttäjää ja pystymme tarjoamaan laajalle asiakaskunnalle korkealaatuisia nikkeli- ja kobolttisulfaattituotteita, jotka valmistetaan Terrafamen malmille optimoidussa tuotantoprosessissa”, sanoo tiedotteessa kaupallinen johtaja Janne Palosaari.

Basf ja Harjavalta

Harjavaltaan tulevan Basfin investoinnin arvoa ei ole julkistettu. Basf on ilmoittanut investoivansa akkukemikaalien tehtaisiinsa Euroopassa 400 miljoonaa euroa. Harjavaltaan rakennettava tehdas on osa tätä laajempaa investointisuunnitelmaa. Basf ei tiedotteessaan (22.10) kerro, kuinka paljonko se investoi Harjavaltaan.

Basf kertoi (HS 22.10) valinneensa tehtaan sijoituspaikaksi Harjavallan siksi, että lähellä sijaitseva Nornickelin metallijalostamo takaa nikkelin ja koboltin toimitukset.

Basf on ilmoittanut investoivansa akkukemikaalien tehtaisiinsa Euroopassa 400 miljoonaa euroa. Harjavaltaan rakennettava tehdas on osa tätä laajempaa investointisuunnitelmaa. Harjavallan tehtaan tuotanto vastaisi Basfin mukaan 300 000 täyssähköauton akun tarpeisiin.

Jos akkutehdas toteutuu, tuo se Harjavaltaan yli sata työpaikkaa. Nornickel ostaa nykyisin Harjavallassa jalostettavat raaka-aineet yhtiön tehtailta Venäjältä.

”On mahdollista, että voisimme tulevaisuudessa ostaa raaka-aineita myös Suomesta”, sanoo Nornickel Harjavallan toimitusjohtaja Joni Hautojärvi (HS 22.10)

JAA