Päämainos

Kittilän kultakaivokselle maanalainen 5G-verkko

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen maanalaisessa kaivosympäristössä toimiva 5G.

22.10.2021
Teksti Esko Lukkari

Kaivosyhtiö Agnico Eagle Finland rakentaa Telian, Digitan ja Nokian kanssa uuden 5G-verkon Kittilän kaivokselleen.  

Kyseessä on ensimmäinen maanalaiseen kaivosympäristöön rakennettava 5G-verkko ja ensimmäisiä laajamittaisia esimerkkejä uudesta 5G-tekniikasta tuotantokäytöstä kaivosympäristössä. Euroopan suurimmalle kultakaivokselle rakennettava 5G-verkko toimii maan päällä ja kaivoksessa. 

Telia tiedotti hankkeesta 13.10.

”Tämä on merkittävä investointi tulevaisuuteen. Haluamme olla Kittilän kaivoksella edelläkävijöitä uusien teknologioiden käyttöönotossa. Tämä kehitysaskel tuo mukanaan paljon mahdollisuuksia pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo tiedotteessa kaivoksenjohtaja Tommi Kankkunen Agnico Eagle Finland Oy:stä.

Kittilän kaivoksella on jo useamman vuoden ajan pilotoitu esimerkiksi etäohjattavia ja autonomisia laitteita. Oman 5G-verkon ansiosta Kittilän kaivos pystyy ottamaan uusia kehitysaskeleita tulevaisuuteen.

Mahdollistaa uutta kaivosteknologiaa

”Itsenäisesti toimiva 5G-verkko antaa mahdollisuuden uudenlaisen kaivosteknologian hyödyntämiseen. Samalla se parantaa työturvallisuutta ja toimintavarmuutta, kun käytössämme on kaivoksen oma sisäinen verkko”, Kankkunen sanoo.

Kaivoksen verkko toteutetaan uusimmalla itsenäisellä 5G-verkolla eli ns. 5G stand-alone tekniikalla, jota ollaan vasta ottamassa laajemmin käyttöön kuluvan ja tulevan vuoden aikana. Uusi tekniikka takaa verkolle pitkän elinkaaren ja parhaan mahdollisen suorituskyvyn, kun verkon täytyy toimia jopa yli kilometrin syvyydessä ja kaivostunneliverkostossa.  

”Olemme ylpeitä ja innoissamme tämän mittavan projektin äärellä.  Kaivoshankkeen vaatimukset ovat suuret, ja verkon varassa lepää mittava vastuu kaivoksen operoinnin ja turvallisuuden mahdollistamisesta”, toteaa Telian yritysliiketoiminnan verkottamis- ja viestintäpalveluista vastaava johtaja Kaisa Pajari. 

Vastaavia verkkoja ei ole aiemmin tehty

”Vastaamme privaattiverkkorakentamisesta ja varmistamme, että 5G-verkko mahdollistaa asiakkaalle tulevaisuuden kaivostoiminnan digitalisoinnin”, sanoo Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala.

Paikallisena yhteistyöosapuolena toimii Veljekset Toivanen Oy. Rakennettavan 5G verkkoinfrastruktuuri on ainutlaatuinen, eikä vastaavia ole tiettävästi toteutettu aiemmin kaivosympäristöön. 5G-verkko otetaan käyttöön vaiheittain, alkaen talvesta 2022 ja valmistuen saman vuoden lokakuun loppuun mennessä.

Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita. Telialla on Suomessa 4 400 työntekijää ja yli neljä miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.

AVAINSANAT

5G

JAA