Päämainos

Kovat tavoitteet avaruusbisnekselle

Liikevaihto halutaan kymmenkertaistaa vuoteen 2025.

22.11.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomen avaruusliiketoiminnan kehittämistä pohtinut työryhmä on asettanut kovia kasvutavoitteita alalle Suomessa. Työryhmä luovutti 21.11. loppuraporttinsa elinkeinoministeri Mika Lintilälle ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille.

Työryhmän visiona on, että vuonna 2025 Suomi on maailman houkuttelevin ja ketterin avaruusliiketoimintaympäristö, josta hyötyvät kaikki täällä toimivat yritykset.

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti asiasta 21.11.

Lähinnä piensatelliitteihin liittyvän liiketoiminnan arvo Suomessa on nyt 20 miljoonaa euroa. Vuoteen 2025 se pitäisi nostaa työryhmän mukaan jopa 25 kertaiseksi. Avaruusteknologiaa ja dataa hyödyntävä bisnes on nyt 300 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 sen pitäisi olla kolme miljardia euroa.

Suomessa on 50 avaruusalan yritystä ja 10 ulkomaista alan yhtiötä on perustanut tänne jonkinlaisen yksikön. Ulkomaista pääomaa ala on houkutellut Suomeen 300 miljoonaa euroa.

”Haluamme tehdä Suomesta rohkean avaruuden hyödyntäjän ja varmistaa, että alan liiketoiminta Suomessa kasvaa ja kehittyy. Kehityksestä hyötyvät yritykset monilla eri toimialoilla”, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo tiedotteessa.

Lintilän mukaan yritysten, tutkimuksen ja hallinnon yhteisiä toimia avaruusalan liiketoiminnan tukemiseksi on jo käynnissä: Business Finlandin New Space Economy -ohjelma ja Euroopan avaruusjärjestön Suomeen perustama yrityskiihdyttämö ovat siitä esimerkkejä. 

”Satelliittien välittämiin tietoihin ja avaruusalaan liittyvät sovellukset ovat kovaa vauhtia valtavirtaistuneet. Ala avaa nyt mahdollisuuksia hallinnon ja suurten teollisuusyritysten rinnalla myös pienille toimijoille”, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Työryhmä on koonnut raporttiin vision lisäksi joukon tavoitteita yritysten markkinoille pääsyn, kansainvälisen vaikuttamisen, tutkimuksen ja avaruushallinnon jatkokehittämisen aloilla vuoteen 2025 mennessä sekä toimenpiteet tavoitteisiin pääsemiseksi.

Työryhmän puheenjohtajana toimi johtaja Riikka Heikinheimo, Elinkeinoelämän keskusliitosta. Työryhmän jäsenet olivat työ- ja elinkeinoministeriöstä, liikenne- ja viestintäministeriöstä, puolustusministeriöstä, valtioneuvoston kansliasta, Aalto yliopistosta, VTT Oy:stä, Ilmatieteenlaitoksesta, Business Finlandista, Rolls Royce Oy:stä, G2 Invest Oy:stä ja Reaktor Innovations Oy:stä

JAA