Päämainos
Luotsiliitto vaatii koulutusuudistusta
Teknologia 25.09. 09:17

Luotsiliitto vaatii koulutusuudistusta

Liiton mukaan teknologia ei korvaa navigointiosaamista ja teknologian käyttö vaatii lisäkoulutusta.

25.09.2019
Teksti Esko Lukkari

Luotsiliiton mukaan merenkulkijoiden osaaminen on heikentynyt ja luottamus epäluotettaviin elektronisiin navigointivälineisiin lisääntyy. Liitto vaatii meri- ja ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi luotsaustutkinnon uudistamista.

Hallitusohjelmassa on kirjaus korkeatasoisen osaamisen ja riittävän ammattitaidon varmistamisesta merialueilla. Luotsiliiton mukaan kirjauksesta ei käy ilmi tavoitteen kattavuus eri merenkulun tehtävissä.  Luotsauksen ja luotsaustutkinnon kehittäminen olisi liiton mukaan tehokas ja edullinen keino sen toteuttamisessa.

Luotsiliitto tiedotti asiasta 19.9.

Luotsaus on sekä palvelu että merionnettomuuksien riskinhallintakeino, millä varmistetaan ammattitaitoinen liikkuminen saaristoväylillä, satamissa ja Saimaan vesistöllä. Luotsit varmistavat, että alus saadaan turvallisesti satamaan ja satamasta ulos aavalle merelle.

”Luotsi toimii aluksen päällikön neuvonantajana sekä vesialueen ja merenkulun asiantuntijana”, sanoo tiedotteessa Luotsiliiton puheenjohtaja Antti Rautava.

”Luotsauksen pääelementtejä ovat aukoton väylätuntemus, paikallinen asiantuntijuus sekä hyvät aluksen käsittelytaidot. Yksi keskeinen luotsauksen tehtävä on riskinhallinta häiriötilanteissa”, hän sanoo.

Osaaminen heikentynyt

Tiedotteen mukaan puutteellinen navigointiosaaminen ja liiallinen tukeutuminen teknologiaan ilman ymmärrystä sen luotettavuudesta ovat lisääntyneet kaikkien vesilläliikkujien keskuudessa – myös ammattiliikenteessä. Liitto muistuttaa, että teknologia ei korvaa navigointiosaamista ja teknologian turvallinen käyttö vaatii lisäosaamista ja lisäkoulutusta.

Navigointijärjestelmien tai -laitteiden pettäessä ainoa tapa pelastaa alus on ohjata sitä manuaalisesti perinteisin menetelmin. Jos komentosillalla ei ole osaamista, oikeaa paikkatietoa ja käsitystä ympäröivästä merialueesta sekä liikennetilanteesta, ei manuaalinen ohjaus onnistu. Navigointiapuvälineiden ja –järjestelmien virhetilanteet syntyvät käyttäjien virheistä, laitevioista ja uudeksi ongelmaksi tulleista kyberhyökkäyksistä.

Nykyiset koulutusvaatimukset eivät ole liiton mukaan ajan tasalla. Koulutus- ja pätevyysvaatimukset tulevat luotsauslaista, jonka vuoksi koulutusuudistus vaatii muutoksia säädöksiin. Oppilaitosten nykykoulutus on suunniteltu palvelemaan perusmerenkulun opintoja.

Koulutuksessa pitää huomioida koko uran aikainen kehittyminen. Uusien teknologioiden kouluttamisen pitää olla nykyistä laadukkaampaa.  Myös luotsauksen tulevaisuuden isot muutokset, kuten lisääntyvät älyväylät ja etäluotsaus, pitää huomioida koulutussisällöissä. Muutokset eivät lisäisi merkittävästi kustannuksia. Luotsauskoulutuksen kehittäminen palvelisi kaikkien suomalaisten ammattimerenkulkijoiden osaamisen kehittymistä.


Simulaattoreilla koulutusta

”Esimerkiksi linjaluotsitutkinnoissa koe suoritetaan käytännössä elektronisen merikartan perusteella ja todellinen väylä- ja aluetuntemus jää varmistamatta. Tukeutuminen yksin karttaplotterin informaatioon on vaarallista. Kesän veneonnettomuuksissa osasyinä oli optisen tähystämisen ja tutkan seurannan puutteellisuus. Tämä asia tulisi korjata niin, että simulaattorissa varmistetaan kyky navigoida alusta optisesti ja tutkan avulla niin kuin laissa todetaan”, Rautava toteaa.

Luotsiliitto on yhdessä luotsausyhtiö Finnpilotin kanssa käynnistänyt työryhmätyön luotsauskoulutuksen kehittämiseksi kesäkuussa 2019. Mukana työryhmässä ovat kaikki Suomen merenkulkuoppilaitokset sekä merenkulkuviranomaisen edustus. 

Työryhmä raportoi ensimmäisen kerran Liikenne- ja viestintäministeriölle lokakuussa. Tavoitteena on, että Finnpilotille mahdollistettaisiin siirtyminen samanlaiseen viranomaisten hyväksyntään perustuvaan koulutusjärjestelmään kuin esimerkiksi valtion erityistehtäväyhtiössä VTS Finlandissa tai vastaavan kaltaisesti mm. ANS Finlandilla, Finnairilla ja Rajavartiolaitoksella.

JAA

LUETUIMMAT