Päämainos
LUT käynnisti Joutseno-hankkeen
Teknologia 26.02. 07:32

LUT käynnisti Joutseno-hankkeen

Aluksi selvitetään synteettisten polttoaineiden pilotlaitoksen toteuttamista.

26.02.2020
Teksti Esko Lukkari

LUT-yliopisto ja ryhmä yrityksiä ovat aloittaneet synteettisten polttoaineiden pilotlaitoksen toteutettavuustutkimuksen (feasibility study). 

Power-to-w-teknologiaan perustuva teollisen mittakaavan pilotlaitos tuottaa hiilineutraaleja liikennepolttoaineita.

Pilotlaitos sijoittuisi Joutsenoon, ja suunnitellun tuotannon pääraaka-aineet ovat Finnsementin Lappeenrannan tuotantolaitoksen päästöistä talteen otettava hiilidioksidi ja Kemiran tehtaan tuotannon ylijäämävety. Hiilidioksidi ja vety yhdistetään kemiallisessa synteesissä, josta saadaan synteettistä metanolia.

Metanolista voidaan valmistaa edelleen esimerkiksi liikennepolttoaineita, joilla voidaan korvata ilmastonmuutosta aiheuttavien fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Joutsenon pilotlaitoksen selvitystyössä tutkitaan ensisijaisesti juuri liikennepolttoaineiden, eli bensiinin, lentokerosiinin ja dieselin valmistuksen mahdollisuutta ja kannattavuutta.

LUT-yliopistossa on pilotoitu fossiilisia polttoaineita korvaavien hiilivetyjen tuotantoa laboratoriomittakaavassa jo vuodesta 2017 lähtien.

Hiilidioksidin kierrätys teollisuuden päästölähteistä on mahdollisuus kääntää polttoainetuotantoa hiilineutraaliksi

"Fossiilisen öljyn ja kaasun käyttö polttoaineina tulee päättymään. Ne pitää korvata hiilineutraaleilla polttoaineilla, joita voidaan käyttää nykyisissä moottoreissa ja näin nollata liikenteen CO2 päästöt. Hiilidioksidin kierrätys teollisuuden päästölähteistä tarjoaa suomalaisyrityksillekin ison mahdollisuuden kääntää polttoainetuotantoa hiilineutraaliksi", sanoo tiedotteessa tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen, LUTin energiajärjestelmien yksiköstä.

Laaksosen mukaan synteettisten polttoaineiden tuotanto on jo nyt kustannuksiltaan järkevää paikoissa, joissa vetyä tai prosessin vaatimaa sähköä on saatavilla edullisesti.

Teknologia kiinnostaa 

LUT vastaa selvitystyön käytännön toteutuksesta. Selvitys käsittää muun muassa laitoksen investointi- ja käyttökustannusten laskennan, tuotantoprosessien mallinnuksen, hiilineutraalien polttoaineiden kysyntäennusteet, vaihtoehtoisten liiketoimintamallien suunnittelun, sekä tuotannon ja eri lopputuotteiden kestävyystarkastelun.

Yritysten kiinnostus selvityshanketta kohtaan on ollut LUTin professori Jarmo Partasen mukaan poikkeuksellista, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan.

"Osalla yrityksistä on tarve muuttaa oman toimintansa päästöjä nykyistä paremmin tuottavaksi raaka-aineeksi. Joillain taas on jo selkeä tavoite siirtyä itse tuottamaan tai käyttämään hiilineutraalia polttoainetta aivan lähivuosina”, sanoo Partanen.

Selvitystyön päärahoitus tulee EAKR-rahoituksena Etelä-Karjalan maakuntaliitolta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 320 000 euroa.

Suurista yrityksistä selvitystyötä ovat sitoutuneet rahoittamaan Finnsementti, Kemira, Neste, St1, Wärtsilä, Finnair ja Shellin tutkimuskeskus Hollannissa. Myös paikalliset valmistavan teollisuuden yritykset Premekon, Terästorni, Jotex Works ja Refinec rahoittavat hanketta. Hankkeen kumppanina on myös Lappeenrannan kaupunki.

JAA