Päämainos
LUT:lta uusi ratkaisu öljyntorjuntaan
Teknologia 28.08. 06:44

LUT:lta uusi ratkaisu öljyntorjuntaan

Kitosaaniin sekoitetut appelsiinin kuoret paransivat kykyä hajottaa öljyä kylmässä vedessä.

28.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Lappeenrannan teknillinen yliopisto on kehittänyt uudenlaisen biopohjaisen arktisille alueille tarkoitetun öljyntorjuntakonseptin. 

LUTin vihreän kemian tutkimusryhmässä on tutkittu kitosaanin öljyntorjuntaominaisuuksien ylläpitämistä ja parantamista. Tutkimusryhmässä on etsitty arktisen alueen hankaliin oloihin soveltuvaa ratkaisua. Tutkija Bhairavi Doshin elokuun 15. päivä Mikkelissä tarkastettavassa väitöstutkimuksessa havaittiin, että biojätteestä kitosaanin sekaan tuodut appelsiinin kuoret paransivat kykyä hajottaa öljyä kylmässä vedessä.

Kylmässä vedessä dispergointiaineen kyky pilkkoa öljy pienemmiksi pisaroiksi heikkenee, mutta bioperäinen aine kumosi kylmän lämpötilan vaikutusta. Biojäte edesauttoi öljyn hajottamista pienempään pisarakoon, ja tämän myötä öljyn biopuhdistusta.

LUT tiedotti asiasta 15.8.

"Arktisen alueen öljyvarannot ovat merkittävät, sillä arviolta 13 prosenttia vielä löytämättömistä varannoista sijaitsee Pohjoisnapaa ympäröivällä alueella. Niin kauan kun kaupallinen toiminta näillä herkillä alueilla jatkuu, tulee ekologisesti kestävää öljyntorjuntatekniikkaa kehittää", sanoo Doshi tiedotteessa.

Doshi on työskennellyt tutkijana professori Mika Sillanpään johtamassa ryhmässä vuodesta 2015 lähtien.

Iso kalusto ei ole ratkaisu

Syrjäisten merialueiden, kuten Pohjoisnapaa ympäröivän arktisen alueen, torjuntavalmiutta ei ole mahdollista ylläpitää mittavalla keräyskalustolla. Lisäksi öljyntorjunnassa käytettävien hajotusaineiden soveltuvuus sekä biohajoavuus eri merialueilla vaihtelee.

Luonnonmukaiset, myrkyttömät ja biohajoavat dispergointiaineet ovat usein tehokas tapa torjua öljyvahinkoja. Öljyntorjunnassa käytetään hajotusaineina esimerkiksi selluloosaa ja luonnossa toiseksi yleisimmin esiintyvästä polymeeristä johdettua kitosaania. Kitosaanin kyky hajottaa öljyä riippuu kuitenkin veden pH-arvon ja suolapitoisuuden lisäksi lämpötilasta, ja teho heikkenee kylmässä merivedessä.

"Nyt saadut tutkimustulokset vahvistavat suomalaista osaamista luonnonmukaisten hajotusaineiden valmistamisessa. Vihreään kemiaan perustuvien biopuhdistuksen tekniikoiden olisi hyvä olla osa kaikkien arktisen alueen maiden öljyntorjunnan suunnitelmaa."

JAA