Päämainos
Lvm:n vuotuinen digiedelläkävijätutkimus: Logistiikan kasvu hidastuu eikä uutta väkeä palkata
Teknologia 26.06. 11:36

Lvm:n vuotuinen digiedelläkävijätutkimus: Logistiikan kasvu hidastuu eikä uutta väkeä palkata

26.06.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Mike Dotta / Shutterstock.com

Liikenne- ja viestintäministeriön Taloustutkimuksella teettämä digiteknologian edelläkävijäyritysten vuotuinen tutkimus kertoo, että logistiikka-alan työntekijämäärä ei olekaan enää kasvussa. Myös logistiikan investointitahti olisi hiljenemässä.

Lvm julkisti 19.6. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen raportin. Taloustutkimus on kirjannut tutkimusraporttinsa julkistuspäiväksi jo 18.5. Vastaavanlainen digiteknologian tutkimus on tehty vuosina 2016 ja 2017.

Tutkimukseen vastasi tällä kertaa 92 yritystä. Kysely lähetettiin 390 yritykselle.  Vastanneista karkeasti kolmannes oli suuria yli 50 miljoonan euron liikevaihdon yrityksiä, kolmannes keskisuuria 2-50 miljoonan euron ja kolmannes alle kahden miljoonan euron vuotuisen liikevaihdon yrityksiä.

Logistiikka-alan yrityksiä vastanneiden joukossa oli 28. Yritykset edustivat kuljetusalalla ja satamissa toimivia yrityksiä.

Raportin mukaan Liikevaihdon ennakoidaan kasvavan jokaisella osa-alueella paitsi logistiikassa.

Erityisesti kasvua ennakoidaan esineiden internetin, älykkään liikenteen ja tietoturvan alueilla.

Liikevaihto polkisi paikallaan

Logistiikan osa-alueella hieman alle puolet ennakoi kasvua ja puolet liikevaihdon pysyvän ennalleen.

Vuoteen 2017 verrattuna liikevaihdon ennakoidaan kasvavan erityisesti älykkään liikenteen ja tietoturvan alueilla.

Investointien ennakoidaan kasvavan jokaisella osa-alueella paitsi logistiikassa. Logistiikan alueella kasvua ennakoi vain noin kolmannes.

Vuoteen 2017 verrattuna investointien ennakoidaan kasvavan erityisesti massadatan ja älykkään liiketoiminnan alueilla.

Henkilöstön muutoksen ennakoidaan kasvavan älykästä liikennettä ja logistiikkaa lukuun ottamatta jokaisella osa alueella. Vuoteen 2017 verrattuna henkilöstön muutoksen ennakoidaan erityisesti kasvavan robotiikan ja tietoturvan alueilla

Tänä vuonna tutkimukseen vastanneet edelläkävijäyritykset tarvitsevat noin 400 uutta työntekijää. Logistiikan osa alueella uusille työntekijöille ei ole tarvetta.

JAA