Päämainos

MaaS Global sai kunniamaininnan

Sitran ja Laatukeskuksen myöntämän tunnustuksen tai kunnianmaininnan sai seitsemän yritystä.

28.10.2019
Teksti Esko Lukkari

MaaS Global Oy Mobility-as-a-Service operaattori ja liikennepalveluiden kehittäjä on saanut kunniamaininnan Laatukeskuksen ja Sitran järjestämässä kiertotaloustunnustusten ja kunniamainintojen jakotilaisuudessa. 

Tilaisuus järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingissä pidettävän EFQM Forumin yhteydessä. Tunnustukset jakoivat ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, Laatukeskuksen toimitusjohtaja Tani Järvinen ja Sitran yliasiamies Mikko Kosonen

Sitra ja Laatukeskus tiedottivat asiasta 23.10

Tunnustuksen tai kunniamaininnan sai yhteensä seitsemän suomalaista kiertotalouden edelläkävijäyritystä. Tunnustukset toimivat lähtölaukauksena kansainvälisten kiertotaloustoiminnan arviointikriteereiden kehittämiselle. 

EFQM Forum on kansainvälinen johtamisen ja kilpailukyvyn kehittämisen konferenssi ja palkintojenjakotilaisuus. Konferenssi keskittyy toiminnan laadun kehittämiseen, jonka olennainen osa on tänä päivänä kiertotalous. Kiertotaloudessa yritysten ansaintalogiikka perustuu materiaalien ja tuotteiden ja niihin sitoutuneen arvon kiertoon: esimerkiksi vuokrauspalveluihin tai tuotteiden huoltoon, uudelleenkäyttöön ja uudelleenvalmistukseen. 

Sitra kannustaa kiertotalouteen

”Yritysten on päivitettävä toimintansa tukemaan ilmastonmuutoksen hillintää, mutta onneksi muutoksessa piilee uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Viime vuosina yhä useammat suomalaiset yritykset ovat alkaneet kehittää liiketoiminnastaan kiertotalouden mukaista. Haluamme innostaa loputkin mukaan”, sanoo tiedotteessa Sitran yliasiamies Mikko Kosonen. 

Tunnustusten tavoitteena on lisätä kiertotalouden tärkeyttä yritysten keskuudessa, nostaa esiin eri toimialoilta tuoreilla skaalattavilla liiketoimintaideoilla menestyneitä yritysesimerkkejä ja kirittää yrityksiä panostamaan kiertotalouteen. 

Kiertotaloustunnustuksen saivat tänä vuonna: 

· 3 Step IT Oy Uudentyyppinen vastuullisuutta korostava IT-laitteiden leasing-malli. 

· Neste Oyj Rohkeaa transformaatiota ja uniikki liiketoiminnan kasvu perinteisellä toimialalla. 

· TouchPoint Oy Kokonaisvaltainen kiertotalousmalli työvaatemarkkinoiden uudistajana haastavalla tekstiilialalla. 

Kunniamaininnan vastaanottivat: 

· MaaS Global Oy Mobility-as-a-Service operaattori ja edelläkävijäkonsepti liikennepalveluiden tarjoajien tuomiseen saman sateenvarjon alle, mikä on käyttäjille parempi vaihtoehto kuin oma auto. 

· Nokia Oyj Vanhoja tuotteiden takaisin otto ja osto, mikä hyödyntää niiden arvopotentiaalin. Kiertotalouskäytännöt integroitu arvoketjuun vahvasti. 

· Plan B From Outer Space Oy / RePack Palautettavat ja uudelleenkäytettävät postipakkaukset palveluna verkkokaupoille. 

· Swappie Oy Käytettyjen älypuhelimien osto, huolto ja myynti tavoitteena tehdä käytettyjen älypuhelinten myynti normiksi. 

Sitran kiertotalouden asiantuntijat kutsuivat esiarvioinnin pohjalta reilut 20 suomalaista yritystä mukaan, pitkälti Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -listan 124 yrityksen joukosta. Kaikkiaan 16 yritystä haki tunnustusta. 

Sitran ja Laatukeskuksen asiantuntijat päättivät yhdessä tunnustukset ja kunniamaininnat saavat yritykset Sitran arvioinnin pohjalta. Arviointikriteerit perustuivat tänä vuonna Kiertotalouden kiinnostavimmat -listan taustalla oleviin valintakriteereihin, joita täsmennettiin. Niitä olivat kiertotalousratkaisun mielenkiintoisuus, vakiintuminen liiketoiminnaksi (ml. taloudellinen suorituskyky), vaikuttavuus kiertotalouden ja ympäristövaikutusten näkökulmasta, skaalattavuus sekä yrityksen vaikuttaminen arvoketjussaan ja verkostoissaan kiertotalouden edistämiseksi. 

Kiertotaloustoiminnan arviointiin kansainväliset kriteerit 

Tunnustukset toimivat lähtölaukauksena kiertotalouden lisäämiselle osaksi kansainvälisesti hyväksyttyä EFQM-arviointimallia. 

”Yritysten ansaintalogiikan muuttamisessa kiertotalouteen tarvitaan työkaluja, joiden avulla voidaan mitata kehitystä. Rakennamme kiertotalouden arviointikriteeristön osaksi kansainvälistä laatujohtamisen EFQM 2020 -mallia, jonka pohjalta myös tunnustukset jaetaan jatkossa”, kertoo Laatukeskuksen toimitusjohtaja Tani Järvinen. 

Ensi vuodesta lähtien Laatukeskus jakaa tunnustukset avoimen haun kautta. Tunnustukset perustuvat uudistuneen EFQM analysointi- ja kehittämismallin kriteereihin ja arviointiin.

JAA