Päämainos
Metsä Board arvioitiin parhaaksi organisaatioksi
Teknologia 18.11. 05:26

Metsä Board arvioitiin parhaaksi organisaatioksi

Yhtiö voitti Suomen Laatuyhdistyksen vastaavan palkinnon myös vuosi sitten.

18.11.2022
Teksti Esko Lukkari kuvat Metsä Board

Metsä Board on valittu Suomen parhaaksi organisaatioksi vuonna 2022 Suomen Laatuyhdistyksen arvioinnissa. Yhtiö voitti Suomen kiertotalous- ja laatupalkinnon myös vuosi sitten.

Metsä Spring voitti taas laatuinnovaatiopalkinnon, ja Metsä Fibre, Metsä Tissue ja Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut saivat tunnustusta kehitystyöstään.

Metsä Group tiedotti palkinnoista 10.11.

”Viimevuotinen arviointi tuotti paljon hyödyllistä palautetta ja auttoi meitä tunnistamaan parannuskohteita, joita olemme vuoden aikana kehittäneet. Tämän vuotinen palkinto osoittaa, että olemme päässeet jälleen uuden askeleen eteenpäin”, sanoo tiedotteessa Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio.

Metsä Springille innovaatiopalkinto

Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring ja Valmet voittivat Laatuyhdistyksen Quality Innovation Award -kilpailun Äänekosken koetehtaallaan, jossa valmistetaan uudenlaisia Muoto®-kuitutuotteita. Yhteisprojekti voitti potentiaalisten innovaatioiden sarjan. Tuomaristo arvioi osallistujat uutuusarvon, hyödynnettävyyden, oppimisen, asiakaslähtöisyyden ja tuloksellisuuden perusteella.

”Kasvava pakkausteollisuus kaipaa uusia vastuullisia vaihtoehtoja, joista Muoto on meidän avauksemme. Olemme edenneet nopeasti henkilöstön koulutusohjelmassa syntyneestä ideasta koetehtaaseen, mistä kiitos kuuluu vahvalle pohjaosaamisellemme ja tietysti erinomaiselle yhteistyöverkostollemme. Suomalaisen metsäteollisuuden uudistumiskyvystä voi olla ylpeä”, Metsä Groupin projektijohtaja Jarkko Tuominen sanoo.

Suomen Laatuyhdistys palkitsi Metsä Fibren kansainvälisestä menestyksestä. Yhtiö sijoittui aiemmin tänä vuonna erinomaisesti kansainvälisessä EFQM-laatukilpailussa, jossa yhtiö sai ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä 7 Diamonds -arvion.

Metsä Tissuen Suomen ja Baltian toiminnot saivat Suomen Laatupalkintokilpailussa kolmen tähden tunnustuksen. Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut sai kunniamaininnan Neuroverkot puustotietojen ennustamisessa -innovaatiostaan.

Laatukilpailut perustuvat kansainväliseen EFQM-malliin (European Foundation for Quality Management), jota Metsä Group hyödyntää toimintansa kehittämisessä.

JAA

LUETUIMMAT