Päämainos
Pilotointi toteutetaan yhdessä Niemi Palvelut Oy:n kanssa yrityksen toimipisteessä Helsingin Konalassa.
Teknologia 01.06. 09:51

Pilotointi toteutetaan yhdessä Niemi Palvelut Oy:n kanssa yrityksen toimipisteessä Helsingin Konalassa.

Neste pilotoi omaa sähkölatauspalveluaan

Öljy-yhtiö yllättää siirtymällä sähköautojen latausjärjestelmiin kumppaninaan Plugit Finland.

01.06.2021
Teksti Esko Lukkari

Neste pilotoi kesäkuun alusta lähtien omaa logistiikka-alan yrityksille suunnattua sähkölatauspalveluaan Suomessa. Pilotointi toteutetaan yhdessä Niemi Palvelut Oy:n kanssa yrityksen toimipisteessä Helsingin Konalassa.

Neste aikoo tuoda Suomen markkinoille oman kaupallisen sähkölatauspalvelunsa vuoden loppuun mennessä.

Neste tiedotti pilotista 1.6.

“Fossiilisen dieselin käyttö ammattiliikenteessä tulee vuosien edetessä vähenemään, sen sijaan uusiutuvalle dieselille on tarvetta myös tulevaisuudessa. Samaan aikaan Suomen tieliikenne sähköistyy, etenkin kevyemmän kaluston osalta, ja haluamme tukea tätä kehitystä. Pilottihankkeen myötä voimme laajentaa palvelutarjontaamme sähkölataukseen ja tarjota siihen liittyvän kokonaisratkaisun pitkäaikaisen kumppanimme käyttöön”, sanoo tiedotteessa Nesteen Marketing & Services -liiketoiminnan myyntijohtaja Tuomas Kulola.

Niemi Palveluiden kalusto käsittää 163 ajoneuvoa, joista 120 kulkee uusiutuvalla dieselillä, 35 biokaasulla ja 8 sähköllä. 

Plugit Finland laitetoimittaja

Pilottihankkeessa Niemi voi ladata useampaa sähköllä kulkevaa muuttoautoa vuorokaudessa omassa toimipisteessään 22 kW:n AC-latauslaitteiden sekä 180 kW:n DC-pikalatauslaitteen avulla. Lataus aloitetaan Nesteen mobiilisovelluksella Neste-äpillä tai sähköautoilijoille tutuksi tulleilla RFID-tageilla.

Päästövähennykset todennetaan Nesteen päästöraportointipalvelun avulla. Nesteen pilotoima latausratkaisu sisältää laturit ja niiden käyttöön liittyvät palvelut, joten erillisiä laiteinvestointeja ei tarvita. Sähköinfrastruktuurin ja laturien osalta Nesteen yhteistyökumppanina pilotissa toimii Plugit Finland Oy.

“Olemme asettaneet omille pienhiukkaspäästöillemme nollatavoitteen vuoteen 2030 mennessä. Se edellyttää olemassa olevan kaasutankkaus- ja latauspisteverkoston huomattavaa laajentamista Suomessa. Nykyinen latauspisteverkosto on hajanainen ja epävarma, mikä rajoittaa sähkökaluston käyttöä. Olemme iloisia kehitys- ja pilottiyhteistyöstä Nesteen kanssa, ja odotamme kuljettajiemme kokemuksia palvelun käytöstä”, sanoo Niemi Palveluiden suurasiakkuusjohtaja Juha Niemi

AVAINSANAT

Neste

JAA