Päämainos

Nocart sai Keniasta ison voimalakaupan

Jätteestä sähköä tuottava voimala on Afrikan ensimmäinen.

17.08.2018
Teksti Esko Lukkari

Nocartin 35 MW:n jätevoimalahanke on toteumassa Keniassa. Voimalan ostava yhteisyritys on saanut vahvistuksen hankkeen rahoitukselle. Voimalan toteutuminen on uusi virstanpylväs suomalaiselle kiertotalousosaamiselle ja siihen perustuvalle viennille.

Nocart itse on 35 prosentin osuudelle yhteisyrityksessä ja IPP (Independent Power Producer) omistaa loput. IPP:llä on 20 vuoden sopimus jätteestä tuotetun sähkön myymisestä Keniassa.

Nocart tiedotti sopimuksen varmistumisesta 14.8.

Voimalainvestointi maksaa 62 miljoonaa euroa. Se rakennetaan kahdessa vaiheessa ja aluksi valmistuu 10 MW:n voimala vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 2023 mennessä loput 25 MW:ia.

Voimala tuottaa jätteestä kaasua ja kaasusta tehdään sitten sähköä. Voimala on laatuaan ensimmäinen koko Afrikassa, jossa yhdyskuntajäte on iso ongelma etenkin suurkaupungeissa. Jos hanke osoittautuu menestykseksi, voi se avata mantereella isoja markkinoita suomalaisteknologialle.

Nocartin toimitusjohtaja Vesa Korhonen pitää sopimusta merkittävänä päänavauksena ja iloitsee etenkin syntyneestä PPA-rahoitussopimusmallista (Power Purchase Agreement).

Nocart ylti viime vuonna 31,3 miljoonan euron liikevaihtoon ja sen palveluksessa oli vuoden lopussa parikymmentä henkeä.

JAA