Päämainos

Nokian Renkaille uusi T&K-keskus

Miehittämättömien ajoneuvojen rengastestaus tehostuu.

27.11.2018
Teksti Esko Lukkari

Nokian Raskaat Renkaat rakentaa vuonna 2019 uuden tutkimus- ja kehityskeskuksen Nokialle. Tuotekehityskeskuksella yhtiö sanoo tehostavansa uusien tuotteiden sisäänajoa.

Keskukseen tulee tilaa noin 3 500 neliömetriä. Sen rakentaminen on osa Nokian Raskaiden Renkaiden huomattavaa tuotantokapasiteetin lisäystä. Vuosi sitten yhtiö päätti kasvattaa rengastuotantoaan 50 prosentilla. Samalla se käynnisti noin 70 miljoonan euron kolmivuotisen tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantoinvestoinnin.

Uudesta tutkimus- ja kehityskeskuksestaan yhtiö kertoi 20.11.

"Tämä on Nokian Renkaiden historian merkittävin investointi raskaiden renkaiden tuotekehitykseen", sanoo tiedotteessa Nokian Raskaiden Renkaiden tuotekehityspäällikkö Kalle Kaivonen.

”Ensimmäinen vaihe rakennuslaajennuksesta on toteutettu, toinen valmistuu huhtikuussa 2019. Kesällä 2019 aloitetaan uusien tuotantolaitteiden asennustyöt", sanoo Nokian Raskaiden Renkaiden tehtaanjohtaja Pasi Antinmaa.

Uudessa tuotekehityskeskuksessa kaikki sisällä tapahtuva testaus pääsee saman katon alle ja lähelle Nokialle keskittyneitä tuotantolinjoja.

Miehittämättömät kuljetukset

"Voimme kolminkertaistaa testattavien renkaiden määrän ja pääsemme testaamaan enemmän muuttujia ja palvelemaan laite- ja konevalmistaja-asiakkaitamme entistä monipuolisemmin", sanoo Nokian Raskaiden Renkaiden kehityspäällikkö Matti Kaunisto.

Uuden tuotekehityskeskuksen testilaitteet mahdollistavat yhä tarkemman datan keräämisen. Esimerkiksi miehittämättömien työkoneiden ohjausjärjestelmät asettavat tulevaisuudessa yhä suurempia vaatimuksia rengasteollisuudelle, jotta koneet saadaan ohjautumaan turvallisesti ilman kuljettajaa.

"Automatisoidut, miehittämättömät työkoneet ovat tulevaisuuden arkea. Näiden koneiden ohjausjärjestelmät tarvitsevat huippuluokan renkaita ja kattavaa dataa renkaiden toiminnasta, jotta ohjautuvuudesta voidaan tehdä turvallista ja tarkkaa kaikissa olosuhteissa", Kaunisto sanoo.

JAA

LUETUIMMAT