Päämainos

Osloon langaton pikalataus takseille

Fortum, Oslo ja Momentum Dynamics rakentavat maailman ensimmäisen taksien pikalatausjärjestelmän.

01.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Fortum ja Oslo rakentavat yhdessä amerikkalaisen Momentum Dynamicsin kanssa langattoman pikalatausinfrastruktuurin sähköautotakseille Osloon. Kyseessä on maailman ensimmäinen taksien langattomaan lataukseen liittyvä pikalataushanke. Sen uskotaan auttavan langattoman latausteknologian kehittämistä sähköautoilijoille.

Projektissa langaton lataus toteutetaan induktioteknologian avulla. Latauslevyt asennetaan maahan taksien odotuspaikoilla, ja taksiautoihin asennetaan vastaanottimet. Tämä sallii noin 70 kW latauksen.

Fortum Charge & Drive on tehnyt pitkään yhteistyötä taksitoimialan kanssa sähköistämisessä. Tähän mennessä suurin este taksien sähköistymiselle on ollut infrastruktuurissa. Taksinkuljettajien mukaan latauspisteen etsiminen ja lataaminen vievät liikaa aikaa. Projektin tavoitteena on ratkaista nämä ongelmat ja lisäksi vähentää taksisektorin päästöjä.

Fortum tiedotti hankkeesta 22.3.

”Asennamme langattomia latauspisteitä taksien odotuspaikoille, kuten Oslon päärautatieasemalle. Taksit voivat vain ajaa latauspisteen kohdalle –  ja lataus käynnistyy automaattisesti. Langattoman latauksen avulla taksit voivat ladata sellaisessa paikassa, missä ne odottaisivat asiakkaita muutenkin. Asiakkaita odottavat taksit eivät myöskään saastuta tyhjäkäynnillään, vaan lataavat odottaessaan akkuun uusiutuvaa energiaa”, Fortumin Chrage & Drive -liiketoiminnasta vastaava johtaja Annika Hoffner sanoo tiedotteessa.

Päästöttömiksi 2023 mennessä

”Uskon, että langaton lataus tulee muuttamaan liikennettä voimakkaasti. Vuonna 2023 kaikki Oslon taksit tulevat olemaan päästöttömiä. Yhdessä taksitoimialan kanssa haluamme varmistaa, että muutos tehdään mahdollisimman tehokkaasti ja taksien käyttäjien kannalta mahdollisimman sujuvasti. Oslo tulee aina olemaan innovaatioiden kärjessä, ja olemme iloisia voidessamme toimia tässä projektissa kahden edistyksellisen toimijan kanssa”, sanoo Oslon kaupungin sähköisen liikkumisen päällikkö Sture Portvik.

”Uskomme, että tämä projekti tarjoaa koko maailman käyttöön mallin, joka avulla sähköautotaksit pidetään liikenteessä vuorokauden ympäri. Käytämme tässä projektissa hyväksi kokemusta, jota olemme kerryttäneet kehittäessämme sähköbussien lataamista”, sanoo Andrew Daga, Momentum Dynamics - yhtiön toimitusjohtaja.

JAA

LUETUIMMAT