Päämainos
Oulun yliopisto koordinoi viiden maan robottihanketta
Teknologia 13.01. 13:43

Oulun yliopisto koordinoi viiden maan robottihanketta

Tavoitteena kehittää robotteja vaarallisiin työkohteisiin.

13.01.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Istockphoto

Vaikeasti saavutettavien teollisuuskohteiden turvalliseen ja kustannustehokkaaseen kunnossapitoon kehitetään uudenlaisia robotteja.Oululaisvetoiselle tutkimushankkeelle on myönnetty lähes neljän miljoonan euron rahoitus Eutoopan unionin Horizon 2020 -puiteohjelmasta. 

Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan biomimetiikan ja älykkäiden järjestelmien tutkimusyksikkö BISG koordinoi viiden Euroopan maan yhteistä robotiikkatutkimusta.

Professori Juha Röningin johdolla nelivuotisessa HYFLIERS-hankkeessa (hybrid fLying-rollIng with-snake-arm robot for contact inspection) -hankkeessa innovoidaan edistyksellisiä robotteja ja niiden käyttöönottoa teollisuuslaitoksissa.

Viittä Euroopan maata edustava kahdeksan organisaation konsortio kokoontui ensimmäistä kertaa Oulussa tällä viikolla. 

Tavoitteena on kehittää maailman ensimmäinen teollisuuteen integroitu maassa ja ilmassa liikkuva hyperredundantisella manipulaattorilla varustettu robotti kohteisiin, joissa työskentely on ihmisille vaarallista ja joihin aikaisemmilla ei ole roboteilla päästy. 

Vaikeita tai vaarallisia kohteita on esimerkiksi öljyn- ja kaasunjalostuslaitoksissa, joissa ultraäänen avulla suoritetaan putkien tarkastusmittauksia, joilla valvotaan laitosten turvallisuutta ja korjaustarvetta. Perinteisesti ihmisvoimilla tehdystä työstä jopa 90 prosenttia tehdään korkeissa paikoissa tikkaiden, telineiden, köysien tai nostureiden avulla. Työntekijät voivat altistua korkeille lämpötiloille tai myrkyllisille aineille. Lisäksi onnettomuusriski on suuri. 

HYFLIERS-konsortiossa on Suomen lisäksi partnereita Espanjasta, Italiasta, Ranskasta ja Sveitsistä. Mukana on maineikkaita yliopistoja, tutkimus- ja teollisuuslaitoksia sekä kaksi maailman suurinta öljy- ja kaasualan tuotantoyritystä. Oulun yliopiston osuus 3,9 miljoonan kokonaisrahoituksesta on lähes 800 000 euroa. 

"Hanke nostaa Oulun yliopiston vahvaa profiilia robotiikan alalla. Johtamamme yhteenliittymä kokoaa parhaat tekijät, jotka saavat mahdollisuuden esitellä huippuosaamisensa koko maailmalle," sanoo Röning tiedotteessa. 

"Teknologioita demonstroidaan projektin viimeisessä vaiheessa. Muutaman vuoden sisällä siitä HYFLIERS-hankkeessa kehitetyt ratkaisut voivat päätyä kaupallisiin tuotteisiin, jotka lisäävät ihmisten ja ympäristön turvallisuutta sekä säästävät kustannuksia", kertoo puolestaan hankkeen tekninen koordinaattori ja operatiivinen johtaja Ulrico Celentano

JAA