Päämainos
BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula
Teknologia 11.04. 08:00

BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula

Ouluun uusi innovaatiokeskus

Oulu saanut kolmanneksi eniten Euroopassa pääomasijoituksia asukasta kohden.

11.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat perustaneet uuden innovaatiokeskuksen. Keskuksessa on kymmenen henkilön ydintiimi, jossa on työntekijöitä molemmista organisaatioista.

UIC (University Innovation Centre) tiimiä täydentää samoissa tiloissa toimiva BusinessOulun edustaja.

Oulun yliopisto tiedotti hankkeesta 4.4.

Oulussa on tutkittu innovaatiokeskuksen pohjaksi Euroopan korkeakoulujen ja yritysten välisiä yhteistyömuotoja ja löydetty 14 erilaista mallia. Niihin kuuluvat esimerkiksi opiskelijavaihto, täydennyskoulutus, yhteiset tutkimus- ja tuotekehitysprojektit, konsultointi, yrittäjyys ja yhteisten laitteiden hyödyntäminen.

Lisää ideoita liiketoimintaan

Innovaatiokeskuksen tehtävänä on auttaa löytämään lisää kaupallistettavia ideoita ja saamaan niitä kehittymään uudeksi liiketoiminnaksi.

Innovaatiokeskukselle tulee yhteiset tilat Linnanmaan kampukselle, ja se toimii yhden luukun periaatteella.

”Innovaatiokeskus ei kerro, mitä tutkijoiden pitäisi tehdä tai miten asioita kannattaisi tehdä”, sanoo Oulun yliopiston yhteistyösuhteiden rehtori Arto Maaninen verkkosivun jutussa.

Yliopisto haluaa myös jatkossa olla aktiivisemmassa roolissa omistamiensa spinoff-yritysten toiminnassa. Tällä hetkellä yliopisto on osaomistajana kahdeksassa tutkimuslähtöisessä yrityksessä.

Yliopiston tavoitteena on lisätä yritysyhteistyötä. Osalla tutkimusyksiköistä on jo vahvat perinteet yritysten kanssa toimimisesta, kun taas toiset ovat vasta muodostamassa yhteistyösuhteita.

Tutkimuksen merkitys Oululle

”Ilman tutkimusta Oulu olisi paljon pienempi paikkakunta. Arvioisin, että meitä oululaisia olisi jopa 40 prosenttia vähemmän”, kertoo BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula.

Kaikki innovaatioihin pohjautuvat yritykset eivät ole tutkimuslähtöisiä. ”Useat parhaiten pärjäävät ovat kuitenkin tutkimuksesta lähtöisin”, Ala-Mursula huomauttaa.

Ala-Mursula toi esimerkkinä konenäön tutkimusryhmän. Siellä tehty tutkimus on synnyttänyt lähes parikymmentä tutkimuslähtöistä yritystä, joiden liikevaihto oli viime vuonna noin 23 miljoonaa euroa ja joissa työskenteli 200 henkilöä.

”Oulu on saanut kolmanneksi eniten Euroopassa pääomasijoituksia asukasta kohden”, Ala-Mursula kertoi.

JAA

LUETUIMMAT