Peltomäki:
Toimitusketjut 27.11. 11:09

Peltomäki: "Eurooppa satsaa nyt akkuteknologiaan"

Teknologinen kehitys edellyttää varapääjohtajan mukaan entistä tiiviimpää yhteistyötä.

27.11.2017
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

Antti Peltomäki on yksi keskeisistä EU-komissiossa työskentelevistä suomalaisista vaikuttajista. Sisämarkkinoiden, teollisuuden ja yrittäjyyden pääosaston varapääjohtajan pöydän täyttävät liikenneteemat ovat tuttuja: kestävyys, puhtaus, älykkyys ja koko logistiikan hallinnointi nykyistä tehokkaammin. Näissä ei varapääjohtajan mukaan ole kyse yksin teknologiasta vaan myös bisnesmalleista.

"Pallo on nyt yrityksillä. Lainsäätäjät eivät voi ratkaista haasteita yritysten puolesta", muistutti Peltomäki Osto&Logistiikalle Brysselissä. 

Euroopasta yllättäjä

Komissio satsaa nyt etenkin sähköautojen akkuteknologian arvoketjuun.

"Eurooppalaiset yritykset voivat vielä nousta yllättäjäksi. Varmaa on, että markkinat ovat valtavat." 

Peltomäen mukaan koboltin, nikkelin ja kuparin kysyntä lisääntyy vielä nopeammin kuin litiumin. Kemianteollisuus on saatava mukaan arvoketjuun edistämään teknologioiden kehitystä ja valmistusta Euroopassa. Peltomäen mukaan on selvää, että Eurooppa on muita kehittyneitä mantereita jäljessä myös datan hyödyntämisessä ja alustataloudessa.

"Minusta nyt ei ole syytä laatia EU-lakeja näissä asioissa. Antaa teknologioiden rauhassa kehittyä ensin", hän toteaa.  

Sen sijaan uudet liikenneratkaisut tarvitsevat selkeät, yhteiset pelisäännöt. Lakien ohella vähintään yhtä tärkeää on huolehtia järjestelmien yhteensopivuudesta. Esimerkiksi autonomisten kuljetusten on voitava jatkaa jäsenmaiden rajoilla keskeytyksettä matkaansa.  

"Logistiikka on hyvä esimerkki alueesta, jossa teknologinen kehitys edellyttää tiiviimpää eurooppalaista yhteistyötä ja syvempiä sisämarkkinoita", Peltomäki painottaa.

Yhteisten eurooppalaisten säädösten, vastuiden ja järjestelmien laatiminen on valtava mutta välttämätön haaste lainsäätäjälle. Logistiikan alan yhteistyö on entistä tärkeämpää jäsenmaiden lisäksi myös komission 31 pääosaston välillä. Lakiesitykset ovat entistä useammin monen sektorin ja monen pääosaston yhteistyön tulosta. Aiemmin kukin pääosasto laati omat aloitteensa. Nyt asiat ovat päällekkäisiä ja usein riippuvat toisistaan. Esimerkiksi verkottuneen ja autonomisen liikenteen ratkaisuja työstetään monessa komission pääosastossa.

Avoimuus ja tasapuolisuus avainsanat

"Logistiikan toimijoiden hartioita painaa raskas vastuu. Logistiikan tehokkuudesta riippuu pitkälti koko eurooppalaisen talouden pärjääminen", Peltomäki huomauttaa.  

Peltomäki vakuuttaa, että sektorin tärkeys ymmärretään myös EU:n päätöksentekopöydissä. Sekä ihmisten että tavaroiden liikkuminen tulee vain kasvamaan. Logistiikan toimijoiden on vähintään pysyttävä perässä meneillään olevassa murroksessa ja mieluiten luotava itse uusia toimintamalleja.  

"Lainsäätäjien velvollisuus on puolestaan huolehtia tasavertaisen kilpailun edellytyksistä", Peltomäki summaa.

JAA

LUETUIMMAT