Päämainos
Piin matka pallon ympäri
Teknologia 22.12. 08:36

Piin matka pallon ympäri

Pii on maankuoren yleisin alkuaine. Jalostuksessa Okmeticin tehtaalla Vantaalla sen arvo nousee pilviin.

22.12.2022
Teksti Jukka Nortio kuvat Juho Kuva

Maapallolla piisaa kvartsihiekkaa, joka on pääasiassa piioksidia, SiO2. Siitä jalostetaan piikiekkojen raaka-ainetta eli hyperpuhdasta polypiitä.

”Ajatellaan, että yksi musta nuppineulanpää edustaa piiatomia ja punainen nuppineulanpää mitä tahansa metalliatomia. Sitten täytämme eduskuntatalon mustilla nuppineulanpäillä, eli piiatomeilla. Jos siellä on yksikin punainen nuppineulanpää, emme hyväksy sitä”, piikiekkoja ja piikiteitä kiteenkasvatusmenetelmällä valmistavan Okmeticin teknologiajohtaja Atte Haapalinna kuvaa raaka-aineen puhtausvaatimuksia yrityksen tuotantolaitoksella Vantaan Piitiellä.

Piikiekoille valmistetaan elektroniikkateollisuuden komponentteja kuten prosessoreja, muistipiirejä, antureita ja muita puolijohteita.

Okmeticin osuus maailman piikiekkojen valmistuksesta on noin prosentti. Sen asiakkaita ovat MEMS-antureita, radiotaajuussuotimia ja tehopuolijohteita valmistavat yritykset.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Polypii saapuu pahvilaatoissa pakatuissa muovipusseissa Okmeticille. Piimurikat ovat kuin kiiltäviä harmaita kiuaskiviä.

Pari rundia maapallon ympäri

Vaikka piikiekkoteollisuuden osuus globaaleista materiaalivirroista on melko pieni, matkaa pii maailmalla poikkeuksellisen paljon.

”Polypii tulee meille esimerkiksi Aasiasta. Teemme siitä kiteen, josta me tai alihankkijamme Aasiassa valmistaa piikiekkoja. Niistä valmistetaan komponentteja Euroopassa, Pohjois-Amerikassa tai Aasiassa, josta ne lähetetään esimerkiksi Filippiineille pakattaviksi. Sieltä ne lähtevät Kiinaan liitettäväksi laitteisiin, jotka tulevat kuluttajille myyntiin Euroopan markkinoille”, Haapalinna kertoo.

Piin jalostusarvoa kuvaa hyvin kolme lukua. Piikiekkojen markkina on 11 miljardia dollaria, puolijohteiden markkina on 600 miljardia dollaria ja maailman elektroniikkateollisuus on liki 2 biljoonaa dollaria vuodessa.

Kiekot kulkevat lentäen

Korona-aika ei ole juuri vaikuttanut Okmeticin toimintaan. Logistiikkaongelmilta on vältytty Okmeticin toimitusketjun johtaja Jaakko Montosen mukaan, koska valmiit tuotteet kulkevat lentäen.

Raaka-aineiden saatavuus taattiin jo ennen koronaa useilla hankintakanavilla sekä Aasiasta että Euroopasta. Polypii tulee pääasiassa laivarahtina, ja sitä sai Euroopasta silloinkin, kun Aasian liikenteessä oli ongelmia.

Japani on suurin piikiekkojen valmistusmaa, sillä siellä on maailman kaksi suurinta alan yritystä, Shin-Etsu Handotai ja Sumco. Japani hallitsee myös alan korkealaatuista valmistusteknologiaa yhdysvaltalaisten ja saksalaisten yritysten rinnalla.

Vaikka lopputuote on pelkkää piitä, vaaditaan tuotannossa paljon erilaisia seosaineita ja kemikaaleja sekä varaosia tuotannon koneisiin. Niiden toimitusajat ovat pidentyneet, mikä on osaltaan hidastanut Okmeticin kasvua.

Globaalin komponenttipulan aikana piikiekkojen kysyntä on ollut koko ajan suurempaa kuin mihin tuotanto on yltänyt.

”Olemme kasvaneet näinäkin vuosina, koska olemme keskittyneet onnistuneesti anturivalmistuksessa käytettäviin kiekkoihin. Myös radiotaajuussovellukset ovat kasvattaneet liiketoimintaamme viime vuosina”, Montonen sanoo.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Okmeticin toimitusketjujohtaja Jaakko Montonen (vas.) ja teknologiajohtaja Atte Haapalinna esittelevät piikiekon valmistusprosessia yhtiön Vantaalla sijatsevalla tehtaalla. Muutaman vuoden päästä tehtaan tuotantokapasiteetti yli kaksinkertaistuu, kun vanhan rakennuksen vieraan nousee toinen tehdasrakennus.

Alusta saakka globaalia toimintaa

Okmetic tekee asiakkaidensa tuotekehityksen kanssa tiivistä yhteistyötä. Loppuasiakkaiden tuotekehitys määrittelee, millaisia piikiekkoja esimerkiksi anturivalmistajan tulee hankkia. Okmeticilla onkin myyntikonttoreita kaikkialla siellä, missä yhteistyökumppaneiden tuotekehitys toimii. Näin on ollut aivan yrityksen alkutaipaleelta lähtien, vuodesta 1985.

MEMS-anturivalmistajat ovat olleet Okmeticin perinteisesti suurin asiakaskunta. Niiden tekemiä tuotteita käytetään runsaasti autoteollisuudessa. Esimerkiksi ajovakausjärjestelmien kiihtyvyysanturit, renkaiden ilmanpainemittarit, turvatyynyjen inertia-anturit sekä auton ympäristöä valvovat anturit valmistetaan usein Okmeticin piikiekoille.

”Itseajavat autot ovat tulevaisuudessa iso markkina, jossa MEMS-antureita tarvitaan”, Haapalinna sanoo.

Yhä useampi Okmeticin piikiekoista päätyy tehtaaseen, jossa tehdään radiotaajuisia suotimia. Niitä voi olla yhdessä kännykässä jopa 100.

Lue myös: Hiekasta syntyy hi-techiä

JAA