Päämainos
Ponsse aikoo lanseerata sähkökäyttöisen metsäkoneen
Teknologia 18.08. 06:34

Ponsse aikoo lanseerata sähkökäyttöisen metsäkoneen

Ponsse EV1 tulee markkinoille myöhemmin, mutta teknologia on jo valmis.

18.08.2022
Teksti Esko Lukkari

Ponsse ja Epec aikovat tuoda markkinoille sähkökäyttöisen metsäkoneen teknologiakonseptin, PONSSE EV1:n. Metsäkone tulee kaupallisesti saataville myöhemmin, mutta Epecin teknologiaa on jo nyt mahdollista hyödyntää hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden sähköistämisessä.

Ponssen kertoo teknologiakonseptinsa olevan kurkkaus tulevaisuuteen, jolla näytetään suuntaa teknologian kehitykselle ja vastuullisen puunkorjuun ratkaisuille.

Yhtiö tiuedotti asiasta 17.8

Teknologialanseeraus on osa yhtiön strategiaa ja konkreettinen teko kohti hiilineutraaliuden tavoitetta.

”Teknologia kehittyy vauhdilla ja se antaa valtavasti mahdollisuuksia kehittää ratkaisujamme edelleen, jopa yllättäviin suuntiin. Olemme tehneet yhdessä teknologiayhtiömme Epecin kanssa valtavasti töitä tämän konseptin mahdollistamiseksi. Strategiamuutoksemme Epecissä on ollut onnistunut ja olemme erittäin iloisia Ponssella Epecin hienosta kehityksestä”, sanoo tiedotteessa Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela.

Teknologiakonsepti Ponsse EV1

Ponsse EV1 -konsepti on kehitetty Ponssen ajokoneiden suosituimman kokoluokan, 15 tonnin kuormankantokyvyn kuormatraktoriin. Konseptikoneessa on täysin sähkökäyttöinen voimalinja ja Epecin tehonjakoyksikkö sekä voimalinjan ohjausyksikkö.

Koneen ajovoimansiirto toimii pelkästään akuista saatavalla energialla. Akuston lataamiseen käytetään Range Extenderia, joka on tässä vaiheessa kehitystyötä polttomoottorikäyttöinen. Teknologialla saavutetaan selkeä polttoaineenkulutuksen alentuminen kyseisessä kokoluokassa.

Ponsse on kehittänyt uusia teknologiaratkaisuja jo useiden vuosien ajan. Ponsse EV1 -teknologiakonsepti lähti liikkeelle vuonna 2019, kun Ponsse ja Epec ryhtyivät yhdessä tutkimaan vastuullisia ja kestävän kehityksen mukaisia voimanlähderatkaisuja.

Epec Flow

Ponsse EV1 sisältää Epecin sähköistämisen järjestelmäratkaisun, Epec Flown. Ratkaisun keskiössä on Epec Flow Power Distribution Unit (PDU), johon voi liittää sähkömoottoreita, akkuja ja erilaisia toimilaitteita. PDUn integroidut turvallisuusratkaisut mahdollistavat tehokkaan työkoneen valmistuksen, huollon ja toiminnan vaativissa olosuhteissa. Epec Flow HCU (Hybrid Control Unit) -ohjausyksiköllä ohjataan sähköisen voimalinjan toimintaa ja se sisältää simulaatioiden avulla kehitetyn ohjelmiston, joka mahdollistaa parhaan mahdollisen energiankulutuksen, tuottavuuden ja käytettävyyden.

”Epec Flow -ratkaisu, joka on kehitetty erilaisten hyötyajoneuvojen ja työkoneiden sähköistämiseen. Ohjelmistoa voidaan kehittää simulointimallien avulla, ja ratkaisua voidaan ketterästi muokata erilaisten koneiden tarpeisiin. Eri järjestelmät, esimerkiksi voimansiirto ja ohjausjärjestelmä, toimivat saumattomasti yhdessä, ja tämä mahdollistaa tulevaisuudessa nollapäästöisten, turvallisten ja tehokkaiden koneiden toteuttamisen”, sanoo Epecin toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila.

AVAINSANAT

Ponsse Oyj

JAA