Päämainos
Puolet yliopistojemme kasvuyrityksistä Aallosta
Teknologia 03.12. 05:44

Puolet yliopistojemme kasvuyrityksistä Aallosta

Aalto on myös kuudenneksi suurin yliopistolähtöisten yritysten rahankerääjä Euroopassa.

03.12.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Unto Rautio / Aalto

Hollantilaisen data-alustan Dealroom.comin yliopistolähtöisistä syväteknologiayrityksistä kokoaman listauksen mukaan Aalto-yliopisto on kasvanut yhdeksi Euroopan näkyvimmistä startup-ekosysteemeistä.

Aalto kilvoittelee jopa Cambridgen yliopiston ja ETH Zürichin kaltaisten verrokkien kanssa, kun verrataan yliopistolähtöisten teknologia-alan kasvuyritysten määriä.  

Aalto-yliopiston ekosysteemi on kuudennella sijalla eurooppalaisten yliopistojen deep tech- eli syväteknologiaan keskittyvien yritysten keräämän rahoituksen määrässä.

Aalto julkaisi asiaa koskevan tiedotteen 30.11.

Aallon tutkijoiden ja opiskelijoiden – sekä alumnien – perustamat yritykset ovat keränneet yli 1,1 miljardia euroa rahoitusta viime vuosikymmenen aikana. Suomen pörssinoteerattujen yritysten toimitusjohtajista noin 40 prosenttia on Aalto-yliopiston kasvatteja. 

Vuosittain syntyy 100 uutta yritystä

Vuosittain yliopiston ekosysteemissä syntyy lähes 100 yritystä, mikä on puolet kaikista yliopistolähtöisistä kasvuyrityksistä Suomessa. 

”Mitä useampia monialaisia yrittäjyydestä kiinnostuneita tiimejä voimme yhdistää, sitä valoisampi on tulevaisuus”, sanoo tiedotteessa  Aalto-yliopiston innovaatioasioista vastaava vararehtori Janne Laine.  

”Maailman kestävän kehityksen haasteet vaativat monitieteistä ajattelua, ja juuri siihen ekosysteemimme on oivallinen alusta. Tämä näkyy myös elinkeinoelämässä – alumniemme perustamat yritykset ovat usein esillä otsikoissa. Viimeisin menestystarina on ruokalähettiyritys Wolt.” 

Marraskuun alussa yhdysvaltalainen DoorDash osti Miki Kuusen ja viiden muun Aallon alumnin perustaman Woltin. Osakekaupan arvo saattaa nousta jopa seitsemään miljardiin euroon, mikä tekisi siitä Suomen historian toiseksi suurimman yrityskaupan. 

Nanosatelliitti ja kvanttitietokone 

Aalto-yliopiston keskeisiä tutkimusalueita ovat tieto- ja viestintäteknologia, globaali liiketoiminta, edistyneet energiaratkaisut, ihmiskeskeiset elinympäristöt, taide ja muotoilu, terveys ja hyvinvointi sekä kestävät materiaalit. Kaikilla näillä osa-alueilla yliopisto sijoittuu korkealle niin kansainvälisissä arvioinneissa kuin yrittäjyystilastoissa.  

Vuosittain tapahtuu noin 30 teknologiansiirtoa, joissa Aalto-yliopistossa syntyneitä innovaatioita, patentteja tai lisenssejä siirtyy kaupallistettavaksi. Vuodesta 2013 lähtien on toteutettu 275 teknologiansiirtoa ja läpimurtoja muun muassa kvanttitutkimuksessa, SAR-tutkissa ja ekologisesti kestävissä tekstiileissä.  

Yksi näistä on IQM, Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistyöstä syntynyt yritys, joka rakentaa Suomen ensimmäistä kaupallista kvanttitietokonetta. Yritys on kerännyt rahoitusta 39 miljoonaa euroa johtavilta sijoittajilta kuten Tencentiltä, ja sai juuri valmiiksi ensimmäisen viiden kubitin eli kvanttibitin kvanttitietokoneensa. 

Toinen viimeaikainen menestystarina on ICEYE – spinout, joka syntyi Aalto-1-nanosatelliittihankkeesta. Yrityksen perustajatiimin asiantuntemus satelliittikaukokartoituksessa käytettävien SAR-tutkien suunnittelussa mahdollisti Suomen ensimmäiset kaupalliset satelliitit. Yritys on tähän mennessä kerännyt rahoitusta 71 miljoonaa euroa. ICEYE tuottaa laitteita myös ilmastonmuutoksen arviointiin.

JAA