Raili siirtyy Virve-verkkoon

Junaliikenne voi silti saada tulevaisuudessa taas oman verkkonsa.

30.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Vuodesta 2009 Rautatieliikenteen puheviestinnän Raili-verkko siirtyy historiaan tänä keväänä. Vastaisuudessa rautatieliikenteen ohjaajat ja rataverkon junaoperaattorit pitävät yhteyttä viranomaisverkko Virven kautta.

Virven käyttöönotto junaliikenteessä alkoi jo syksyllä 2018 ja se on sujunut hyvin. Kiinteästi veturiin asennettuja Virve-ohjaamoradiopuhelimia on käytetty lokakuusta 2018 lähtien.

Väylä tiedotti muutoksesta verkkosivullaan 18.1.

Railin ja Virven käyttö eroaa siten, että päätelaitteet ovat erilaisia. Vanhan järjestelmän laitteet olivat teknisesti epäluotettavia eivätkä ne aina esimerkiksi toimineet telakkaan asennettaessa. Virve-laitteet toimivat Väylän mukaan luotettavammin.

Virven heikkous

Kiinteästi veturiin asennettua Virve-päätelaitetta ei voi kuitenkaan käyttää ulkotöissä matkapuhelimen tapaan, vaan yhteydenpitoa varten on aina mentävä veturin hyttiin. Tähän on tulossa muutos, kun Android-työpuhelimiin voi asentaa Rapli-nimisen sovelluksen, jonka avulla voi kirjautua Raili-palveluun veturin ulkopuoleltakin.

"Samalla, kun nyt otamme Virveä käyttöön, valmistaudumme jo siihen hetkeen, kun Virven käyttö päättyy. Ensimmäisiä viitteitä saatiin hallituksen esityksestä (8.11.2018 ), jossa todetaan, että tulevaisuudessa kaupallinen teleyritys voisi tarjota laajakaistaista viranomaisviestintäpalvelua (ns. VIRVE 2.0) hyödyntäen teleyrityksen omaa matkaviestinverkkoa", sanoo Raili-palvelun asiakkuuspäällikkö Tapio Raaska Väylästä.

"Käytännössä palvelua tarjoavana palveluoperaattorina toimisi turvallisuusverkkolakiin tehtävän muutoksen perusteella Suomen Erillisverkot Oy tai sen tytäryhtiö", Raaska jatkaa.

Eurooppa pohtii FMRCS-verkkoa

Euroopassa määritellään parhaillaan rautateiden GSM-R verkon korvaavaa uutta radioverkkoa, jonka nimi on Future Railway Mobile Communications System (FRMCS). Väylä on mukana tässä työssä. Määrittelytyön valmistuttua on pohdittava, rakennetaanko 2020-luvun lopulla Suomeen erillinen radioverkko junaliikenteen viestintää varten vai voidaanko rautateiden tarpeet ratkaista turvallisesti muiden viranomaisviestintäpalveluiden ohessa.

Valintapäätökseen vaikuttaa VIRVE 2.0:n hankkeen onnistuminen, salliiko FRMCS:n määrittely myös kaupallisen teleyrityksen verkon käytön sekä Eurooppalaisen liikenteenohjausjärjestelmän (ETCS) käyttöönoton aikataulu Suomessa.

Suomi sai vuonna 2015 EU Komissiolta tilapäisen poikkeusluvan Virven käytölle junaliikenteen puheviestinnässä. Teknisesti Raili-palvelun mahdollistaa URCA-viestintä- ja palvelualusta (Unified Railway Communication Application), joka tuottaa rautatieviestinnän erityispalvelut. URCA-alustan toimittaja on itävaltalainen Frequentis AG. RAILI-palvelu tukeutuu Virven lisäksi myös vahvasti Lioncloud-pilvipalveluun sekä Cinian IP-verkkoon ja yhteyksiin. Cinia operoi URCA-alustaa ja Raili-palvelua Väylän toimeksiannosta.

JAA