Päämainos

Sansian toimitusjohtajaksi Janne Naukkarinen

Nimitysuutinen

15.09.2020
Teksti Esko Lukkari

Hankintayhtiö Sansia Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu diplomi-insinööri Janne Naukkarisen. Hän aloittaa tehtävässään 5.10.

Janne Naukkarinen siirtyy Sansialle Vapon logistiikkajohtajan paikalta. Hänellä on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus hankinta-, myynti- ja logistiikka-alan johtotehtävistä.

Sansia tiedotti valinnasta 10.9.

”Sansia saa Naukkarisesta erittäin kokeneen ja monipuolisen osaajan yhtiön johtoon”, sanoo tiedotteessa Sansian hallituksen puheenjohtaja Janne Niemeläinen.

”Sansia on hyvin johdettu yhtiö, jonka arvot ja tavoitteet kohtaavat omani. Hankinnat ovat olleet koko työurani ajan sydäntäni lähellä. Uskon, että hankintatoimintaa kehittämällä pystymme tukemaan kuntia. Kuopio on minulle tuttu, ja olen iloinen päästessäni muuttamaan sinne”, sanoo Janne Naukkarinen.

Sansia on viimeisten vuosien aikana kasvanut voimakkaasti, ja sillä on tällä hetkellä jo yli sata omistaja-asiakasta: kuntia, kuntayhtymiä, sairaanhoitopiirejä, energiayhtiöitä ja muita julkisyhteisöjä eri puolilta Suomea. Yhtiön toimiala on laajentunut hankintapalvelujen lisäksi myös henkilöliikenteen palvelujen tuottamiseen. Yhtiön liikevaihto on noin viisi miljoonaa euroa.

Sansian edellinen toimitusjohtaja Jarkko Mattila siirtyi elokuun alussa rakennustoimialalle.

Etusivulle >

Lisää hankintauutisia >

AVAINSANAT

Nimitykset

JAA