Päämainos

Smilee harppaa Eurooppaan

Autokaupan chat-palvelujen kotimainen markkinajohtaja saa BF:n rahoitusta.

20.06.2019
Teksti Esko Lukkari

Business Finland on valinnut Smileen Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusohjelmaan, joka tähtää nopeasti kasvavien startup-yritysten kansainvälisen kasvun vauhdittamiseen.

NIY-rahoitus on enintään 1,25 miljoonaa euroa ja se myönnetään kolmessa vaiheessa, joissa jokaisessa on omat kasvutavoitteensa.

Business Oulu tiedotti asiasata 4.6.

“Business Finlandin NIY-valintaprosessi on tarkka ja yksityiskohtainen, joten olemme iloisia tultuamme valituksi ohjelmaan. Smilee on osoittanut, että sen liiketoimintamalli on valmis kansainväliseen skaalaukseen. Meillä on selkeä suunnitelma kasvuun kansainvälisillä automarkkinoilla”, sanoo tiedotteessa Jyrki Hietaniemi, Smileen perustajaosakas sekä kansainvälisten liiketoimintojen johtaja.

Samanaikaisesti NIY-päätöksen kanssa Smilee toteutti noin 250 000 euron rahoituskierroksen, jonka päämääränä on niin ikään vauhdittaa kansainvälisille markkinoille menoa.

Yhtiössä ovat rekrytoinnit Ruotsiin ja Norjaan jo työn alla. Finnish Business Angels Networkin sijoittaja Eero Vallström oli pääsijoittaja tällä sijoituskierroksella.

“Smileellä on positiivinen kassavirta, mutta nyt tehtävän rahoituskierroksen myötä se voi investoida kansainvälisten asiakkaiden hankintaan, kehittää sen AI-pohjaista alustaa sekä rakentaa tunnettua asemaa automarkkinoilla”, Eero Vallström sanoo.

Valtava markkinamuutos

Automarkkinan kansainvälinen toimintaympäristö muuttuu kovaa vauhtia. Kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut ja kuluttajat odottavat jatkuvaa tavoitettavuutta ja käyttäjäkokemusta, joka muistuttaa 24/7-verkkokauppaa.

Autokauppiaat tarvitsevat nopeasti uusia digitaalisia ratkaisuja asiakkaan sitouttamiseen verkossa.

“Smileen alustalla löydetään online-asiantuntijat auttamaan asiakkaidemme automyyntiä ja huollon ajanvarauksia. Suurin osa Suomen suurimmista autotoimijoista käyttää palveluitamme, ja nyt on aika näyttää osaamisemme Euroopan markkinoilla”, sanoo Hietaniemi.

JAA