Päämainos
Spogen.ai keräsi pre-seed-rahoituksen – ääniavusteinen tekoäly laajenee raskaan kaluston ohjaamoihin
Teknologia 26.05. 08:18

Spogen.ai keräsi pre-seed-rahoituksen – ääniavusteinen tekoäly laajenee raskaan kaluston ohjaamoihin

Yritys kehittää ääni- ja kuvapohjaista tekoälyratkaisua raskaan kaluston ohjaamoihin, ja sen teknologia on edennyt lupaavista piloteista kohti laajempaa käyttöönottoa.

26.05.2025
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Spogen.ai

Suomalainen teknologiayritys spogen.ai on päättänyt pre-seed-rahoituskierroksensa. Kierrosta johti eurooppalainen pääomasijoitusrahasto FOV Ventures, ja siihen osallistui myös enkelisijoittajia Suomesta ja Yhdysvalloista.

”Koneille tarvitaan kyky keskustella”, sanoo spogen.ai:n perustaja ja toimitusjohtaja Joonas Koivuniemi. 

Yrityksen kehittämä Smart Assistant toimii kuljettajan apuna esimerkiksi metsä-, jäte- ja maatalouskoneissa, vastaten kysymyksiin, ohjaten tehtävissä vaiheittain ja tukien vianetsintää sekä huoltoa.

Toimitusjohtaja Koivuniemi kertoo saaneensa kipinän ideaan jo lapsuudessaan maaseudulla, jossa koneiden teknistyminen hidasti käyttöönottoa ja lisäsi virhealttiutta. ”Mitä teknisemmiksi laitteet muuttuivat, sitä vähemmän pystyi työskentelemään pelkän kokemuksen tai olettamien varassa,” hän toteaa.

Smart Assistant -järjestelmää on testattu viime kuukausien aikana kenttäoloissa muun muassa metsätyökoneissa, pienkuormaajissa ja traktoreissa. Ensimmäisten pilotointien mukaan teknologia on vähentänyt virheitä ja lyhentänyt perehdytysaikaa merkittävästi.

FOV Venturesin osakas Petri Rajahalme pitää spogen.ai:ta ratkaisuna alalle, joka on jäänyt jälkeen käyttäjäystävällisyyden kehityksessä. ”Uskomme, että spogen.ai:lla on mahdollisuudet määritellä uudelleen, miten ihmiset ja koneet ovat vuorovaikutuksessa,” Rajahalme sanoo.

Yritys on myös solminut strategisia kumppanuuksia useiden konevalmistajien kanssa. Esimerkiksi Lännen Tractors selvittää tekoälyn mahdollisuuksia monitoimikoneissaan, ja NHK Groupin kanssa tähtäimessä on tuottavuuden ja käyttäjäkokemuksen parantaminen maatalouskalustossa.

Käytännön pilotointia on tehty muun muassa Valtran N-sarjan traktorin ja Väderstadin kylvökoneen kanssa EIT Food Test Farms -ohjelmassa. Pilottien käyttäjiksi on valikoitunut sekä ammattilaisia että opiskelijoita, jotka ovat hyödyntäneet Smart Assistantin puheohjausta ja visuaalisia neuvoja työssään.

”Raskas kalusto osaa nykyään liikkua ja suorittaa diagnooseja itsenäisesti,” sanoo Koivuniemi. 

”Mutta valtaosa koneista ei osaa selittää, miten niitä käytetään. Meidän tehtävä on saada koneet puhumaan kuljettajan kieltä, ei toisinpäin.”

Yritys kertoo solmineensa toukokuun aikana neljä uutta kumppanuutta, ja markkinoilta saatu palaute viittaa siihen, että alalla on selvä tarve käyttäjälähtöisille, intuitiivisille teknologiaratkaisuille. Rahoituksen turvin spogen.ai jatkaa kehitystyötään ja tavoittelee laajaa käyttöönottoa eri teollisuudenaloilla.

JAA