Päämainos
Suomeen myönnettiin viime vuonna ennätysmäärä patentteja
Teknologia 07.03. 12:04

Suomeen myönnettiin viime vuonna ennätysmäärä patentteja

Logistiikka-ala on toiseksi suurin patenttien hakijasektori.

07.03.2018
Teksti Heli Satuli kuvat EU-komission kuvapalvelu

Euroopan patenttiviraston suomalaisille yrityksille ja tutkijoille myöntämien patenttien määrä kasvoi viime vuonna 13,8 prosenttia. Patentteja myönnettiin viime vuonna Suomeen ennätykselliset 1 230 kappaletta. Vuotta aiemmin patentteja myönnettiin 1 081. Kasvuvauhti on vahva, sillä vuonna 2014 patentteja myönnettiin Suomeen vain 633 kappaletta. Luvut käyvät ilmi Euroopan patenttiviraston tuoreesta selvityksestä, joka julkistettiin Brysselissä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.   

Suomesta Euroopan patenttivirastolle jätettyjen patenttihakemusten määrä pysyi vuonna 2017 lähes samalla tasolla kuin edeltävänä vuonna. Suomalaiset yritykset ja keksijät jättivät patenttivirastolle yhteensä 1 818 hakemusta. Patenttivirasto myöntää patentin toimitettujen hakemusten perusteella sen jälkeen, kun virasto on varmistanut, että patentin kaikki lailliset kriteerit täyttyvät.

Nokia ykköshakija

Eniten hakemuksia jätettiin digitaalisen viestinnän alalta. Sen osuus Suomen hakemuksista oli lähes neljäsosa. Toiseksi eniten patenttihakemuksia tuli kuljetusalalta, joka pitää sisällään myös pakkausteknologian ja logistiikan. Kuljetusalan hakemuksia jätettiin 129 kappaletta. 

Nokia oli jälleen Suomen aktiivisin patenttihakija yhteensä 919 hakemuksella ja samalla 15. aktiivisin hakija koko Euroopan patenttiviraston tilastoissa. Nokian jälkeen aktiivisimmat hakijat olivat Kone, Valmet, UPM-Kymmene ja Outotec.  

Suomi viidenneksi aktiivisin hakijamaa  

Suomesta lähetään patenttihakemuksia viidenneksi eniten EU-maista. Asukasmäärään suhteutettuna edelle kirivät Sveitsi, Alankomaat, Tanska ja Ruotsi. Sveitsistä hakemuksia lähetettiin 7 283 kappaletta. 

Kaikkiaan Euroopan patenttivirastolle jätettiin vuonna 2017 liki 166 000 hakemusta, mikä oli 3,9 % enemmän kuin vuonna 2016 ja samalla kaikkien aikojen ennätys. Kiinasta jätettyjen hakemusten määrä kasvoi yli 16 prosenttia. Kiina nousi myös ensi kertaa viiden eniten hakemuksia jättäneen maan kärkeen. Kiinan jälkeen eniten hakemuksia jättivät Yhdysvallat, Saksa, Japani ja Ranska.  

"Patenttien osalta vuosi 2017 oli Euroopalle positiivinen”, totesi Euroopan patenttiviraston pääjohtaja Benoît Battistelli lehdistötilaisuudessa.

Ensimmäistä kertaa Euroopan patenttiviraston historiassa eniten patenttihakemuksia jätti kiinalainen yritys – Huawei. Battistellin mukaan patenttihakemusten jatkuva kasvu osoittaa, että Eurooppa on teknologian kannalta houkutteleva markkina-alue.

JAA

LUETUIMMAT