Päämainos
Muun muassa autoilun sähköistyminen nojaa vahvasti akkuteknologian kehitykseen ja tuotannon kasvuun.
Teknologia 26.02. 09:50

Muun muassa autoilun sähköistyminen nojaa vahvasti akkuteknologian kehitykseen ja tuotannon kasvuun.

Suomen akkuklusteripalapeli rakentuu – Haminan prekursoritehtaan jälkeen vuorossa on katodimateriaalitehdas

Suomen Malmijalostus Oy valmistelee jo palapelin seuraaviakin vaiheita. 

26.02.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Adobe Stock

Suomen Malmijalostuksen kiinalaisen GNGR Advanced Material -yhtiön kanssa Haminaan suunnittelema sähköakkujen prekursoritehdas olisi tärkeä palanen Suomen akkuklusterihankkeessa. Tehdas valmistaisi akuissa tarvittavien katodiaktiivimateriaalien puolivalmisteita.

Suomen Malmijalostus tiedotti Haminan tehdashankkeestaan 25.2. 

Viime vuonna yhtiö kertoi (Yle 23.1.2020) suunnittelevansa myös akkuklusteripalapelin seuraavaa vaihetta eli varsinaisia katodiaktiivimateriaaleja tuottavan tehtaan rakentamista. Sen sijoituspaikkoina olisivat joko Kotka tai Vaasa. Siinäkin kyse olisi muutaman sadan miljoonan euron investoinnista.

Sen lisäksi yhtiön listalla on esimerkiksi akkukennotuotantoon ja kiertotalouteen liittyviä hankkeita.

Kumppani ratkaisee sijoituspaikan? 

Katodiaktiivimateriaalitehtaan sijoituspaikka voi ratketa sillä perusteella, mikä ulkomainen yhtiö lähtee tehtaaseen Suomen Malmijalostuksen kumppaniksi. Kokkolassa belgialainen Umicore – Suomen yhtiön liikevaihto 460 miljoonaa euroa – valmistaa jo kobolttisulfaattia. Olisiko Umicore halukas nostamaan tuotantonsa jalostusastetta kohti katodiaktiivimateriaaleja? 

Lisäksi Terrafamen Sotkamon akkukemikaalitehdas alkaa valmistaa sekä nikkeli- että kobolttisulfaattia vielä tämän kevään aikana ja tuotteet kuljetetaan lähinnä Aasian markkinoille juuri Kokkolan kautta.  

Jos taas Haminan prekursoritehtaan tekeillä oleva kannattavuusselvitys on positiivinen ja tehtaan rakentaminen ison kiinalaiskumppanin kanssa alkaa ensi vuonna, voi Kotka olla vahvoilla, koska kiinalaisyhtiötä tuskin kiinnostaa vain katodimateriaalien puolivalmisteen tekeminen Haminassa.

GNGR olisi vahva kumppani

GNGR on Shenzhenin pörssissä listattu teknologiayhtiö, joka toimii materiaali- ja energiasektoreilla. Se tuottaa prekursorimateriaaleja asiakkailleen maailmanlaajuisesti kahdessa tehtaassaan Guizhoun ja Hunanin maakunnissa. Yhtiö on ilmoittanut suunnittelevansa uutta tuotantolaitosta Guangxin maakuntaan.

”Suomen Malmijalostus on etsinyt järjestelmällisesti strategisia kumppaneita kotimaisen akkuarvoketjun kehittämiseen. GNGR tarjoaisi kumppanina vahvaa teknologista ja teollista prekursorituotannon osaamista”, sanoo tiedotteessa Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen.

”Jatkamme aktiivisesti neuvotteluita myös muiden mahdollisten strategisten kumppaneiden kanssa ja työstämme konkreettisia hankesuunnitelmia”, hän sanoo.

JAA

LUETUIMMAT