Päämainos

Suomi ja Intia sopivat avaruusyhteistyöstä

Intian Shirarikotan avaruuskeskuksesta ammuttu avaruuteen jo kolme suomalaissatelliittia.

16.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomi ja Intia ovat allekirjoittaneet yhteisymmärryspöytäkirjan (Memorandum of Understanding) Suomen työ- ja elinkeinoministeriön ja Intian avaruusviraston välillä.

Suomen ja Intian pääministerien tapaamisessa keväällä 2018 todettiin, että pöytäkirja olisi hyvä tapa edistää maiden välistä avaruusalan yhteistyötä. Yhteistyön taustalla on Intian kyky tarjota kustannustehokkaita piensatelliittilaukaisuja ja suomalaisten organisaatioiden kasvava kiinnostus omia satelliittijärjestelmiä kohtaan.

Tem tiedotti asiasta 11.1. 

Kolme suomalaista satelliittia on jo laukaistu Satish Dhawan avaruuskeskuksesta Intian Sriharikotassa: Suomen ensimmäinen satelliitti, Aalto-yliopiston Aalto-1 kesäkuussa 2017, Suomen ensimmäinen kaupallinen satelliitti Iceye Oy:n X-1 tammikuussa 2018 ja Reaktor Space Labin Hello World -satelliitti marraskuun lopussa 2018. 

Kaikkien laukaisut onnistuivat hyvin. Satelliitit ovat pieniä, alle 100 kilon painoisia satelliitteja, jotka tuottavat maanhavainnointidataa joko hyperspektrikameralla (Aalto 1 ja Hello World) tai SAR-tutkalla (Iceye Oy).

Koska suomalaisten satelliittien kansainvälisen avaruusoikeuden mukaisia lähettäjävaltioita ovat sekä Suomi että Intia, yhteisymmärryspöytäkirja sisältää periaatteet Intiasta lähetettyjen suomalaisten avaruusesineiden rekisteröinnistä ja vastuun jakautumisesta.

Avaruusdatan analysointia

Muita yhteistyön kohteita ovat avaruusdatan analysointi ja käyttö, avaruusteknologiaan perustuvien innovatiivisten sovellusten ja ratkaisujen kehittäminen, avaruuden kestävä käyttö sekä tekoälyn hyödyntäminen. Pöytäkirjassa mainittuja yhteistyön muotoja ovat muun muassa tiedon ja kokemusten vaihto ja yhteistyöhankkeiden edistäminen.  

Laki avaruustoiminnasta astui voimaan tammikuussa 2018. Lain tarkoituksena on luoda ennakoitava ja läpinäkyvä toimintaympäristö kansalliselle avaruustoiminnalle ja tukea suomalaisten yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Lain mukaan suomalaisten toimijoiden on saatava avaruustoiminnalleen lupa työ- ja elinkeinoministeriöltä. Suomalaiset avaruusesineet merkitään kansalliseen avaruusesineiden rekisteriin.

JAA