Päämainos

Tampereella robotti haastattelee työnhakijaa

01.11.2017
Teksti Esko Lukkari

Osaamisrobotti hoitaa työhaastattelun alun tiettävästi ensimmäistä kertaa maailmassa.

Robottihaastattelu on osa kaupungin digiohjelmaa. Kokeilussa testataan, kuinka hyvin Osaamisbotti-niminen robotti sopii uuden työntekijän alkukartoitusten tekemiseen.

Osaamisbotin takana on joukko pirkanmaalaisia tuotekehittäjiä. Ryhmä osallistuu innovaatiollaan Sitran järjestämään Ratkaisu 100 -kilpailuun, jossa etsitään ratkaisuja osaamisen parempaan tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Osaamisbotin kehittäjät ovat 15 finalistin joukossa kisaamassa miljoonan euron palkinnosta, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistö jakaa 16.11. Heurekassa.  

Tamperelainen Mirella Mellonmaa, 34, osallistui syksyllä kokeiluun. Aiemmin Helsingissä toiminut valokuvaaja etsii nyt työmahdollisuuksia Tampereelta. Mellonmaa oli heti valmis kokeilemaan keskustelua botin kanssa, kun hänen työllisyyspalveluiden omavalmentajansa sitä ehdotti. 

”Minulla oli Osaamisbotista tekninen mielikuva, mutta se oli inhimillisempi kuin olin ajatellut. Se on niin kuin chattailisi jonkun kanssa. Se ei ole sellaista kylmää kolkkoa tekstiä, jossa esimerkiksi käskettäisiin listaamaan kaikki työpaikat.”

Mellonmaa kävi tekstimuotoisen keskustelun Osaamisbotin kanssa Skypen chatissa. Keskustelurobotti kyseli Mellonmaalta hänen vahvuuksistaan, kiinnostuksen kohteistaan ja työhistoriastaan. Mellonmaa vastasi kysymyksiin kirjoittamalla.  

”Minulle on helpompaa jäsentää osaamistani ja kiinnostuksen kohteitani rauhassa kirjoittamalla kuin vastata kysymyksiin ex tempore -tilanteessa. Lisäksi vastaukseni kirjautuvat siinä muodossa kuin olen itse ne sanonut, eikä niin kuin toinen on tulkinnut asiat”.  

Mellonmaan mielestä keskustelu Osaamisbotin kanssa auttoi häntä tunnistamaan paremmin kiinnostuksenkohteitaan. Keskustelun päätteeksi hän sai koosteen kiinnostuksistaan ja osaamisestaan. Koostetta Mellonmaa analysoi yhdessä omavalmentajansa kanssa.  

Työllisyyspalveluissa on huomattu, että aktiiviset Osaamisbotin käyttäjät ovat työllistyneet tehokkaasti. Jos keskustelurobotti otetaan tulevaisuudessa laajempaan käyttöön tekemään alkukartoituksia, se voisi vapauttaa merkittävästi omavalmentajien työaikaa esimerkiksi piilotyöpaikkojen etsimiseen asiakkaille.

 

 

JAA

LUETUIMMAT