Päämainos
Tampereen T&K-yksikkö on Xiaomin suurin kamerayksikkö Kiinan ulkopuolella. Tällä hetkellä Hervannassa työskentelee parisenkymmentä kamerateknologiaosaajaa ja lisää työkavereita on haussa.
Teknologia 07.11. 13:44

Tampereen T&K-yksikkö on Xiaomin suurin kamerayksikkö Kiinan ulkopuolella. Tällä hetkellä Hervannassa työskentelee parisenkymmentä kamerateknologiaosaajaa ja lisää työkavereita on haussa.

Tampereelle toinen Kiinan puhelinjätti

Xiaomi avaa älypuhelinkameroiden tutkimus- ja tuotekehitysyksikön Tampereelle.

07.11.2019
Teksti Esko Lukkari kuvat Xiaomi

Älypuhelinjätti Xiaomi avaa älypuhelinkameroiden tutkimus- ja tuotekehitysyksikön Tampereelle. Xiaomi on maailman neljänneksi suurin matkapuhelinvalmistaja. Tampere on yksi maailman johtavista kamerateknologioiden innovaatiokeskittymistä.

Vuonna 2010 perustettu Xiaomi oli tänä vuonna nuorin Fortune Global 500 -listalle yltänyt yritys.

BusinessTampere kertoo verkkosivun jutussaan 30.10 Xiaomin tulosta.

”Tampereen yksikkö on Xiaomin suurin kamerayksikkö Kiinan ulkopuolella. Keskitymme mobiilikameroiden kehittämisessä tärkeisiin kamerateknologioihin, kuten algoritmeihin, koneoppimiseen, signaalinkäsittelyyn sekä kuvan ja videon käsittelyyn. Tiimissämme on noin 20 henkilöä, mutta rekrytoimme pian lisää kamera-algoritmien osaajia”, sanoo verkkojutussa Xiaomin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa Suomessa johtava Jarno Nikkanen.

Yksikkö sijaitsee Hervannassa Tampereen yliopiston teknologiakampuksen läheisyydessä.

Tampere ja kamerateknologia

Tampereelle Xiaomi rantautui viime kesänä tarkoituksenaan valmistaa maailmanluokan älypuhelinkameroita. Tampereen seutu tunnetaan mobiiliteknologian keskittymänä 1990-luvulta lähtien. Siellä on tehty monia kamerateknologiaan ja kuvantamiseen liittyviä innovaatioita. 

”Tutkimus- ja tuotekehitysyksikön perustaminen Tampereelle on tärkeä etappi yrityksemme kansainvälistymisen tiellä. Vahvistamme liiketoimintaamme Tampereella ja työskentelemme paikallisten osaajien kanssa”, sanoo verkkojutussa Xiaomin varatoimitusjohtaja Wang Xiang.

”Panostukset kuvastavat sitoutumistamme ja Innovaatioita kaikille -ajatteluamme”, Xiang korostaa.

”Xiaomin filosofia on innovatiivinen; tiimit ja yksittäiset työntekijät voimaannutetaan etsimään ratkaisuja itsenäisesti. Tampereen yksikössä kehitetyt laitteet ja teknologiat tulevat olemaan satojen miljoonien Mi-fanien käytössä ympäri maailmaa”, Nikkanen sanoo.

Tampereen seudun kamerateknologioiden liiketoimintaekosysteemiä koordinoi Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere.

Neljästä suuresta kaksi Tampereella

”Business Tampere ja kamerateknologioiden ekosysteemi ovat olleet suureksi avuksi Xiaomin Tampereen yksikön perustamisessa. Prosessi on ollut yksi sujuvimmista, joissa olen ollut mukana. Ekosysteemin toimijoista ja paikallisista toimittajista on ollut valtavasti hyötyä esimerkiksi yksikköömme rakentuvan huippumodernin kameralaboratorion laitteistamisessa”, kiittää Nikkanen.

”On ilo toivottaa Xiaomi tervetulleeksi Tampereelle ja mukaan kamerateknologioiden ekosysteemiin! Kaksi maailman neljästä johtavasta matkapuhelinvalmistajasta on nyt avannut tutkimus- ja tuotekehitysyksikkönsä Tampereella. Se todistaa, että tällä alalla seutumme on yksi parhaista maailmanlaajuisesti”, sanoo Business Tampereen asiakkuusvastaava Oliver Hussey.

Xiaomi yrityksenä

Xiaomi Corporation on perustettu huhtikuussa 2010 ja se listautui Hong Kongin pörssin päämarkkinoille 9.7.2018 (1810.HK). Xiaomi luonnehtii itseään internet-yritykseksi, jonka älylaitteet kytkeytyvät IoT-alustalle (Internet of Things).

Xiaomi on tällä hetkellä maailman neljänneksi suosituin älypuhelinmerkki. Yrityksen kuluttajille rakentama IoT-alusta on maailman suurin ja se käsittää yli 196 miljoonaa älylaitetta (poislukien älypuhelimet ja kannettavat tietokoneet). Xiaomin tuotteita käytetään ympäri maailmaa yli 80 maassa, joista monissa yritys on noussut markkinajohtajaksi.

JAA