Päämainos
Terveysteknologian vienti porskuttaa
Teknologia 09.04. 10:19

Terveysteknologian vienti porskuttaa

Ala on tuonut 20 vuodessa Suomen ulkomaankauppaan huikean 13 miljardin euron ylijäämän.

09.04.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomen terveysteknologian vienti vetää erinomaisesti. Huipputekniikka-ala kirjasi viime vuonna uuden vientiennätyksen, kun viennin arvo nousi 2,4 miljardiin euroon. Kasvua edellisvuodesta kertyi 5,7 prosenttia.

Terveydenhuollon laitteiden, kuten potilasvalvonta- ja röntgenlaitteiden vienti kasvoi 5,1 prosenttia 1,7 miljardiin euroon, mikä vastaa 70 prosenttia terveysteknologian kokonaisviennistä.

In vitro –diagnostiikan – laboratoriodiagnostiikka- vienti kasvoi 10,0 prosenttia ja oli yhteensä 656 miljoonaa euroa sisältäen sekä laitteet että reagenssit.

Teknologiateollisuus tiedotti luvuista 6.4.

Ala on iso työllistäjä

Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassisen mukaan ala on reilun 20 vuoden aikana tuonut ulkomaankauppaan 13 miljardin euron ylijäämän, millä on luotu muun muassa uusia työpaikkoja Suomeen. Ala työllistää Suomessa 12 000 henkeä. 

 Viime vuoden kovia kasvulukuja varjostaa kuitenkin nyt koronaepidemia, joka osuu myös suomalaisiin yrityksiin voimalla.

”Terveysteknologiayrityksille vaikutukset ovat pitkälti samat kuin muillekin teknologiateollisuuden yrityksille eli toistaiseksi epidemian vaikutukset ovat olleet vähäiset, mutta tilanteen pitkittyessä vaikeudet lisääntyvät. Ensimmäisenä tilanteesta kärsivät alihankintayritykset, joilla tilauksia ja toimeksiantoja on jo peruuntunut”, Hassinen sanoo tiedotteessa.

”Jäsenkuntaan mahtuu myös yrityksiä, joilla on meneillään kysyntäpiikki, koska koronaepidemia on synnyttänyt tarpeen saada ratkaisuja uusiin sairaaloihin ja päivitettyihin hoitotiloihin. Kysynnän kasvu näkyy myös diagnostiikan osalta. Lisäksi on myös ilo kertoa, että osa yrityksistä jatkaa voimakasta kasvua, investointeja ja uusien ihmisten rekrytointeja”.

EU-asetukselle siirtymäaika

Koronaepidemia vaikutti myös yritysten mahdollisuuksiin jatkaa valmistautumista uuden lääkinnällisten laitteiden EU-asetuksen siirtymäajan päättymiseen 26.5.2020.

Terveysteknologia ry:n hallituksen puheenjohtaja Veli Mäkelä Planmeca Oy:stä on tyytyväinen, että yhdistyksen voimakkaasti ajama siirtymäajan jatko toteutunee, kun komissio valmistelee ehdotuksen siirtymäajan jatkamisesta vuodella eteenpäin. Mäkelän mukaan tällä varmistetaan terveydenhuollon teknologian jatkuvan kehitys ja markkinoille pääsy myös vaikeina aikoina. 

JAA

LUETUIMMAT