Päämainos
Testaukset maailman ensimmäisellä lähes päästöttömällä kaivoksella alkoivat
Teknologia 06.09. 10:20

Testaukset maailman ensimmäisellä lähes päästöttömällä kaivoksella alkoivat

Autonomiset ja sähkökäyttöiset ajoneuvot vähentävät myös kokonaiskustannuksia.

06.09.2018
Teksti Heli Satuli kuvat Volvo CE

Volvo Construction Equipment ja Skanska ovat aloittaneet Electric Site -konseptinsa testauksen. Testauksen aikana autonomiset ja sähkökäyttöiset ajoneuvot työskentelevät todellisessa tuotantoympäristössä 10 viikon ajan. Volvon laskelmien mukaan tuloksena on 95 prosentin hiilidioksidipäästövähennys ja 25 prosentin vähennys kokonaiskustannuksiin.

Ruotsalaisten Volvo Construction Equipmentin ja Skanskan tavoitteena on luoda maailman ensimmäinen "päästötön" kaivos. Tutkimusprojekti pyrkii sähköistämään jokaisen kuljetusvaiheen louhoksessa - kaivamisesta ensimmäiseen murskaukseen sekä kuljetuksesta sekundääriseen murskaukseen. Järjestelmän tehokkuus-, turvallisuus- ja ympäristöhyödyillä on Volvon mukaan vaikutuksia sekä asiakkaisiin että koko yhteiskuntaan.

Ensimmäinen kerta kaivosalalla

Testaus aloitettiin elokuun lopussa Skanskan Vikan Krossin louhoksessa Ruotsin Göteborgin lähellä. Louhos tuottaa kiviaineksia asfalttiin ja sementtiin sekä rakennustarkoituksiin.

"Tämä on ensimmäinen kerta, kun jotain tällaista on yritetty louhinta-alalla ja jos onnistumme, tämä voi toimia mallina louhosten tehokkuuden, turvallisuuden ja ympäristövaikutusten parantamisessa ympäri maailmaa", toimitusjohtaja Gunnar Hagman Skanskalta toteaa Volvon tiedotteessa.

Volvo ja Skanska haastavat sähkötyökaluilla perinteiset työskentelytavat louhinta-alalla. Hankkeessa on kehitetty uusia laitteita, työmenetelmiä ja hallintajärjestelmiä, jotka yhdessä muodostavat toimivan ratkaisun. Uusi teknologia pitää sisällään kalustojärjestelmät sekä logistiset ratkaisut louhosten sähkökoneisiin.

Volvon Melker Jernbergin mukaan tiimin oli pohdittava kokonaan uusi tapa työskennellä ja tarkastella koneiden tehokkuutta.

"Konsepti ei ole vielä valmis kaupallinen ratkaisu, mutta olemme jo oppineet todella paljon uutta, mitä voimme tuoda tulevaisuuden tuotekehitykseen", lupaa Jernberg.

JAA

LUETUIMMAT