Päämainos
Tilojen äly on seuraava digivallankumous
Teknologia 14.11. 08:00

Tilojen äly on seuraava digivallankumous

Suomalainen OiOi muuttaa seinät, katot ja lattiat elämyksiksi.

14.11.2018
Teksti Heli Satuli kuvat OiOi Collective

Älypuhelimet mullistivat ihmisten arjen ympäri maailman. Seuraavaksi äly siirtyy julkisiin tiloihin. Näin uskoo suomalainen älykkäitä tiloja suunnitteleva OiOi.

"Älykästä tilaa voi ajatella samanlaisena ympäristönä kuin älypuhelimia, mutta käyttöliittymänä on fyysinen tila", toteaa OiOi:n myynti- ja markkinointijohtaja Olli Marjalaakso.

OiOi tekee vuorovaikutteisia palveluja ja installaatioita fyysisiin tiloihin hyödyntäen uusinta digitaalista teknologiaa. Marjalaakson mukaan OiOi:n nimi tarkoittaa paitsi nollia ja ykkösiä eli digitaalisia aakkosia, myös spontaania huudahdusta ihmisen kokiessa jotain elämyksellistä. Eikä ole ainakaan haitaksi, että nimi toimii missä päin maailmaa tahansa. "Smart space" eli älykäs tila on iso trendi maailmalla ja etenkin Aasiassa, mutta Euroopasta alan toimijoita löytyy alle kymmenen.

Kaikki aistit käyttöön

OiOi valjastaa älylaitteet ohjaamaan, mitä tiloissa tapahtuu.

"Esimerkiksi projektoreilla ja sensoreilla mikä tahansa seinä saadaan reagoimaan kosketukseen. Se voi olla lunta, jäätä, metallia tai puuta", kertoo Marjalaakso.

Tila voidaan muuttaa vuorovaikutteiseksi hyödyntämällä älylaitteita, kosketusta, kehonliikkeitä, ilmeitä, paikannusta tai avointa dataa. Joko yksinään tai yhdistelmänä riippuen tarpeesta. Tämän päälle OiOi luo räätälöidyn digitaalisen sisällön tai käyttää valmiita tuotteitaan. Vuorovaikutuksellisten palveluiden kehittäminen alkaa Marjalaakson mukaan aina asiakkaan tarpeista. Vasta sen jälkeen valitaan paras teknologia konseptin kokonaisvaltaiseen toteuttamiseen.

Älyllä voidaan parantaa tilojen viihtyisyyttä ja rikastuttaa tilakokemusta, luoda uudenlaisia oppimisympäristöjä, kehittää uusia tapoja liikkua liikunnallisten peliseinien ja simulaattoreiden avulla tai rakentaa show roomeja, museoinstallaatioita ja kuntoutuspalveluita.

"Aidosti vain mielikuvitus on rajana ja uusia sovelluskohteita löytyy koko ajan", huomauttaa OiOi:n myyntijohtaja.

Yksi esimerkki ovat luontorentoutustilat. OiOi pystyy tuomaan "metsän" vaikka keskelle toimistotilaa. Tilaan voi luoda metsän huminaa, pöllyävää lunta ja monia muita aistielementtejä.

"Hyödynnämme tilojen toteutuksessa paljon tutkimustietoa. Niiden perusteella vartti metsässä riittää laskemaan sykettä ja saamaan aikaan hyvinvointivaikutuksia", huomauttaa Marjalaakso.

Iso kasvuala

OiOi:n liikevaihto kasvoi viime vuonna 27 prosenttia. Asiakkaina on esimerkiksi lentoasemia, museoita ja toimintapuistoja Suomessa, Euroopassa ja ympäri maailman. Yksi vaikuttamista kohteista on Hong Kongin korkein pilvenpiirtäjä, johon OiOi toteutti avointa dataa hyödyntävää tiedon visualisointia. Aiheena ovat niin sanotulla elämänvyöhykkeellä sijaitsevat planeetat, jotka pyörivät pilvenpiirtäjän ympäri. Samalla katselijat voivat kuunnella mobiililaitteilla ja kuulokkeilla kohteeseen sävellettyä äänimaisemaa. Tampereen uuteen Muumimuseoon OiOi toteutti immersiivisen kokemuksen muumihahmojen kanssa.

Tilojen äly on iso kasvuala. Entistä nopeammat tietoliikenneyhteydet ja tekoäly mahdollistavat tilojen ja tiedon yhdistämisen keskenään reaaliaikaisesti entistä helpommin ja monipuolisemmin. Myös teknologian hinnat laskevat Marjalaakson mukaan koko ajan. OiOi:n myynti- ja markkinointijohtaja uskoo, että Suomessakin nähdään tulevina vuosina entistä enemmän älytiloja julkisissa tiloissa. Myös rakennusten julkisivut muuttuvat vuorovaikutteiseksi ja voivat välittää merkityksellistä tietoa esimerkiksi ympäristöstä tiedon visualisoinnin avulla. Samoin yleistyvät liikunnalliset pelitilat, vuorovaikutteiset rentoutumistilat ja oppimisympäristöt.

Älytilat tulevat kotiin

Luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnissa vain lisääntyy tulevaisuudessa. OiOi pystyy toteuttamaan tiloja, jotka imitoivat luontoa tai jotka on täysin riisuttuja kaikesta digitaalisuudesta ja joissa hyödynnetään vain luonnon materiaaleja ja elementtejä.

"Fyysisten tilojen viihtyvyydellä ja tervehdyttävillä vaikutuksilla voidaan kompensoida vaikka kaamosta, stressiä tai luonnon puutetta suurkaupungeissa", listaa Marjalaakso.

Vuosikymmenen kuluessa teknologia häviää Marjalaakson mukaan taustalle. Seinillä ei ole enää mustia isoja ruutumatriiseja vaan näyttöpinnat yhdistyvät arkkitehtuuriin esimerkiksi näyttötapettien kautta.

"Ihmiset ovat nyt alkaneet ymmärtää, mitä älykkäät tilat tarkoittavat ja mitä ne mahdollistavat. Meidän tavoitteena on tuoda palvelut tulevaisuudessa myös koteihin, yksityisten ihmisten saataville".

JAA