Päämainos

Turulle maan kovimmat ilmastotavoitteet

Kivihiilestä luovutaan vuoteen 2025 mennessä ja hiilineutraaliksi 2029.

12.06.2018
Teksti Esko Lukkari

Turun kaupunki tähtää hiilineutraaliksi energiassa jo vuonna 2025 ja 2029 mennessä kokonaan hiilineutraaliksi. Kivihiilestä se luopuisi vuoteen 2025 mennessä, kuten Suomen hallitus on päättänyt.

Turun kaupunginvaltuuston 11.6. asettama ja tiedottama tavoite on Suomen kovin. Esimerkiksi Espoon tavoite on vuodessa 2030 Helsingin vasta vuodessa 2035.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen näkevät tiedotteessa ilmastotyön Turun merkittävänä vahvuutena.

”Hiilineutraalius on meille tärkeä haaste. Olemme jo merkittävästi vähentäneet kasvihuonepäästöjämme ja pystymme ilmastotyössä maailman kärkeen”, sanoo Arve.

Hiilestä luopuminen 2025

Ilmastosuunnitelman mukaisesti Turun alueen energiajärjestelmästä tehdään kokonaan hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Hiilen käytöstä energiantuotannossa luovutaan jo 2025 mutta vain sillä edellytyksellä, että valtio osallistuu investointikustannuksiin.

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen tervehtii ilolla Turun linjauksia.

”Kaupunkien ilmastotoimet ovat erittäin tärkeitä. Turku näyttää hyvää esimerkkiä. Tavoite luopua hiilestä jo 2025 ja sen sijaan satsata oman alueen kestävään energiantuotantoon ovat ilmastotekoja, jotka hyödyttävät koko Suomea”.

Turku Energia ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy ja rakentavat askelmerkkejä hiilivapaaseen energiaan.

”Hiilineutraalius ei jää ainakaan energiasta kiinni. Uusiutuvien energialähteiden osuus on yli puolet jo tänä vuonna ja tuleville vuosille rimaa nostetaan edelleen matkalla kohti täysin uusiutuvien energiamuotojen maailmaa”, sanoo Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen.

Energiajärjestelmää uudistetaan myös säästämällä energiaa sekä hyödyntämällä nykyistä laajemmin alueen energialähteiden ja varastoinnin koko potentiaalia. Tämä työ on käynnistetty esimerkiksi Skanssin alueella, jossa kaukolämpöä kehitetään kohti monisuuntaista lähilämpöratkaisua.

Hiilineutraali joukkoliikenne

Liikkumisen päästöt pyritään puolittamaan nykyisestä vuoteen 2029 mennessä. Tähän pääsemiseksi kehitetään pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita sekä kestävää liikkumiskulttuuria. Joukkoliikenteestä tehdään kokonaan hiilineutraali palvelu.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte linjaa tulevaa.

”Joukkoliikennepalvelua parannetaan ja siihen liitetään koko matkaketju niin, että liikkuminen on vaivatonta ja mukavaa”.

Turku ei tee hiilineutraalia kaupunkia yksin. Ilmastotyöhön haastetaan alueen yritykset ja kansalaisyhteiskunta mukaan. Turun kaupungin toimet tukevat myös alueen muita toimijoita ilmastovastuun toteuttamisessa.

Yritykset hyötyvät

Meyer Turun vastuullisuuspäällikkö Jaana Hänninen näkee Turun ilmastosuunnitelman avaavan telakalle uusia mahdollisuuksia.

”Meyer Turku käyttää kokonaan vesivoimalla tuotettua sähköä. Suurin osa hiilijalanjäljestämme muodostuu käyttämästämme kaukolämmöstä. Kaupungin sitoutuminen hiilineutraaliin kaukolämpöön tukee tavoitettamme pienentää laivanrakennusprosessin ympäristövaikutuksia”.

Sitran johtaja Mari Pantsar arvostaa yhteistyötä Turun kaupungin kanssa.

”Olemme sparranneet Turun ilmastovalmistelua ja näemme, että Turku on vahva sijaintipaikka yrityksille, jotka perustavat liiketoimintansa kestäviin tulevaisuuden ratkaisuihin. Ja juuri niitä ratkaisuja maailma tarvitsee”.

JAA