Päämainos

TYPKI-hanke selvittää teollisuusvesien hyötykäyttöä

VTT:n koordinoimassa hankkeessa mukana on isoja yrityksiä ja tutkimuslaitoksia.

14.05.2021
Teksti Esko Lukkari

VTT:n koordinoima TYPKI-hanke pyrkii ottamaan talteen teollisuuden jätevesien ison raaka-ainepotentiaalin ja jalostamaan sen teollisuuskemikaalien, rakennusmateriaalien ja lannoitteiden lisäaineiksi.

Business Finlandin osarahoittaman kaksivuotisen TYPKI - Typen kiertohankkeen budjetti on 1,03 miljoonaa euroa. Sitä koordinoi VTT ja konsortiossa ovat mukana Oulun yliopisto, Tapojärvi, Aquaminerals, BioSO4, Brightplus, Teollisuuden Vesi, Agnico Eagle, Gasum, Hannukainen Mining, Valmet ja Yara.

VTT tiedotti hankkeesta 10.5.

Arvokkaita raaka-aineita

Teollisuuden jätevesien puhdistuksessa syntyy sivuvirtoja, jotka sisältävät muun muassa typpeä, fosforia, kaliumia ja rikkiä. Suurina määrinä luontoon päätyessään nämä ravinteet aiheuttaisivat merkittäviä haittoja, mutta talteen otettuina niistä saadaan arvokkaita komponentteja uusiin kiertotaloustuotteisiin. Samalla voidaan vähentää neitseellisten raaka-aineiden käyttöä ja lisätä esimerkiksi typpi- ja fosforipohjaisten teollisuuskemikaalien ja lannoitetuotteiden omavaraisuutta Euroopassa.

TYPKIssä kehitetään pilotointivalmiita ratkaisuja jätevesien puhdistukseen ja ravinteiden talteenottoon. Puhdistus- ja erotusteknologia kattaa eri menetelmiä esikäsittelystä kalvosuodatukseen tai haihdutukseen. Kun menetelmiä yhdistetään fiksusti, jätevesistä voidaan erottaa arvokkaita ravinnekomponentteja jalostettavaksi jatkokäyttöön.

”Keskitymme erityisesti rakennusteollisuudessa hyödynnettävien kemikaalien lisäaineisiin. Pyrimme aikaisempaa puhtaimpiin tuotevirtoihin, joista on poistettu hyötykäyttöä haittaavat aineet ja ylimääräinen vesi. Tavoitteena on kehittää kilpailukykyisiä tuotteita, jotka vastaavat ominaisuuksiltaan asiakkaiden tarpeita”, sanoo tiedotteessa projektipäällikkö Hanna Kyllönen VTT:ltä.

AVAINSANAT

TYPKI VTT

JAA

LUETUIMMAT