Päämainos
Unikien myyntijohtaja Seppo Kolari on siirtynyt johtamaan Unikien globaalia myyntiä Yhdysvalloista käsin.
Teknologia 06.08. 05:00

Unikien myyntijohtaja Seppo Kolari on siirtynyt johtamaan Unikien globaalia myyntiä Yhdysvalloista käsin.

Unikie panostaa kansainväliseen kasvuun

Myyntijohtaja Seppo Kolari siirtyy vahvistamaan Unikien Yhdysvaltojen toimintoja.

06.08.2021
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Unikie

Unikie on toiminut Yhdysvalloissa vuodesta 2018. Tähän asti yhtiö on toiminut Yhdysvalloissa muutaman hengen voimin Kalifornian ja Coloradon toimipisteistä käsin. Nyt Unikie laajentaa läsnäolonsa myös itärannikolle.

Kolari jatkaa edelleen Unikien myyntijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä, minkä lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu erityisesti yhtiön liiketoiminnan edistäminen ja aseman vahvistaminen Yhdysvaltojen markkinoilla, joista Unikie hakee määrätietoisesti kasvua.

”Unikie on yksi Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä, jonka tavoitteena on voimakas kasvu myös kansainvälisesti. Yhdysvallat on tiedolla ohjaamisen edelläkävijä ja sen markkinat ovat valtavat. Vuonna 2020 Unikien ydinosaamisen ympärillä olevasta sulautettujen ohjelmistojen markkinasta yli puolet oli Yhdysvalloissa”, kertoo tiedotteessa Unikien toimitusjohtaja Seppo Kuula

Yhtiön liikevaihdosta noin 10 prosenttia tulee Yhdysvalloista, vaikka investoinnit markkinoihin ovat tähän asti olleet suhteellisen vähäiset. Nyt yhtiön tavoitteena on nostaa Yhdysvaltojen osuus 30 prosenttiin liikevaihdosta.

"Tavoittelemme Yhdysvalloissa johtavaa asemaa automaattisesti ohjattavien laitteiden ja prosessiohjauksen teknologiaratkaisujen markkinoilla panostamalla vahvasti paikalliseen läsnäoloon ja uusasiakashankintaan", Kuula sanoo.

Tekoäly ohjaa

Unikien teknologia yhdistää eri lähteistä saatavaa sensoridataa ja muodostaa siitä tekoälyn avulla laitteiden, ajoneuvojen ja prosessien reaaliaikaiseen ohjaamiseen käytettävää tietoa. Tekoälyä hyödyntämällä esimerkiksi autoa voidaan ohjata täysin ilman kuljettajaa. Teollisuudessa Unikien teknologiat mahdollistavat prosessilinjan jatkuvan ohjauksen valvotusti, ja esimerkiksi satamissa toiminta pystytään optimoimaan jakamalla reaaliaikaista tietoa synkronisoidusti eri toimijoiden välillä.

”Unikie on älykkäiden, reaaliaikaiseen päätöksentekoon kykenevien koneiden, autojen ja teollisuuden sovellusten edelläkävijä. Teknologiaosaamisellemme ja ratkaisuillemme on laajaa potentiaalia Yhdysvaltojen markkinoilla mm. autonvalmistuksessa, lentoteollisuudessa, satamissa, logistiikkakeskuksissa ja risteilyaluksilla. Yhdysvalloissa on merkittäviä autonvalmistajia, joiden kanssa teemme jo nyt tiivistä yhteistyötä. Esittelemme syyskuussa automaattisen pysäköinnin ratkaisua muun muassa Fordin kanssa automaailman merkittävimpiin tapahtumiin lukeutuvassa IAA Mobility 2021 -tapahtumassa”, selventää myyntijohtaja Seppo Kolari Unikien kasvumahdollisuuksia Yhdysvaltojen markkinoilla.

AVAINSANAT

Unikie

JAA