Päämainos

Valoe kehittää paneeleja aurinkosähköautolle

Mukana on saksalainen kumppani ja paneelien massatuotanto voi alkaa jo ensi vuonna.

04.11.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomalainen teknologiayhtiö Valoe suunnittelee itselatautuvan aurinkosähköauton aurinkopaneelien massatuotannon aloittamista vuoden 2021 lopulla. Yhtiö on tehnyt saksalaisen Sono Motorsin kanssa sopimuksen auton korin pintaan asennettavien aurinkopaneelien kehittämisestä.

Aurinkosähköauto on konseptinimeltään Sion. Valoe ja Sono Motors kehittävät Sionin muotoihin sopivia aurinkomoduuleita, jotka tuottavat sähköä ja sulautuvat auton ulkonäköön.

Valoe kertoi hankkeesta Content Housen Ilmastoasioita käsittelevässä erikoisjulkaisussa 5.10.

Valoen teknologiajohtajan Tuukka Savisalon mukaan jo henkilöauton katon kokoisella aurinkopaneelilla voidaan tuottaa sähköenergiaa niin paljon, että se laskee auton polttoaineen kulutusta litran verran sadalla kilometrillä.

Vähän hyödynnetty

”On oikeastaan ihme, että moottorikulkuneuvoissa ei juuri hyödynnetä aurinkopaneeleita”, hän sanoo artikkelissa.

Sionin ulkokuori on tarkoitus peittää kokonaan aurinkopaneeleilla, jotka upotetaan auton keveisiin rakenneosiin. Tummat lähes erottumattomat Valoen IBS-kennot tuottavat sähköä auton akulle. Testien mukaan aurinkoisena päivänä auton pintamoduulit tuottavat parhaimmillaan jopa 34 ilmaista ajokilometriä.

Vuonna 20126 perustettu Sono Motors kertoo verkkosivuillaan saaneensa jo 12 300 ennakkotilaista Sion-autostaan. Yhtiöllä on sähköautojen kehittämishankkeissa mukana 400 henkeä.

Etusivulle >

Lisää teknologiauutisia >

JAA