Päämainos

Vattenfallin tuulisähköä Microsoftin datakeskuksiin

07.11.2017
Teksti Esko Lukkari

Vattenfall toimittaa kymmenvuotisella sopimuksella tuulisähköä Microsoftin datakeskustoimintoihin Alankomaissa. Tuulisähköllä aiotaan pyörittää nyt ensimmäisestä kertaa isoa datakeskusta.  

Sopimus datakeskuksen sähköntoimituksesta on Vattenfallin ensimmäinen sopimus Pohjoismaiden ulkopuolelle.

Microsoftin uusi Alankomaissa sijaitseva datakeskus käyttää kaiken Vattenfallin Alankomaihin rakentaman tuulipuiston kapasiteetista. Tuulipuisto aloittaa tuotantonsa vuonna 2019.

Vattenfall kertoi hiljattain investoivansa yli 200 miljoonaa euroa Wieringermeer-tuulipuiston tehostamiseen ja laajentamiseen. Laajennuksen valmistuttua tuulipuistosta tulee yksi Alankomaiden suurimmista maalla sijaitsevista tuulipuistoista. Siihen tulee 100 tuuliturbiinia.  

"Olemme iloisia ja tyytyväisiä voidessamme tukea Microsoftin pyrkimystä kohti fossiilittoman energian käyttämistä datakeskustoiminnoissaan", Vattenfallin konsernijohtaja Magnus Hall sanoo tiedotteessa. 

Vattenfall toimittaa jo pääosin vesivoimaan pohjautuvaa uusiutuvaa energiaa useisiin datakeskuksiin Pohjoismaiden alueella.  

Vattenfall Customers & Solutions -yksikön johtajan Martijn Hagensin mukaan yritysasiakkaat käyttävät yhä useammin tuuli- ja aurinkovoimaa uusiutuvan energian tavoitteidensa saavuttamiseen.  

Microsoftin Alankomaiden datakeskus toimii Microsoftin pilvipalveluiden alueellisena keskuksena.

JAA