Päämainos

Venäjää kiinnostavat jätehuollon ratkaisut

Venäläisdelegaatio kävi Suomessa etsimässä ratkaisuja Venäjän vaikeaan jäteongelmaan.

19.09.2019
Teksti Esko Lukkari

Venäjän alueiden johtoa on ollut tutustumassa Suomen kiertotalous- ja jätehuoltosektorin ratkaisuihin. Vuoden alusta Venäjällä voimaanastunut uusi jätehuoltolaki asettaa maassa uusia velvoitteita jätehuollolle. 

Suomalaiset teknologiset ratkaisut, sääntelykysymykset, kiertotalouteen liittyvä kansalaistiedotus ja -opetus esimerkiksi jätteiden kierrätyksestä kiinnostavat venäläisosapuolta. Suomen ja monien Venäjän alueiden samankaltaiset luonnonolosuhteet edellyttävät pohjoisille alueille sopivia samankaltaisia ratkaisuja.

TEM tiedotti vierailusta 13.9. 

Matkalle 16-17.9. osallistui aluejohtoa 13 Venäjän alueelta, jotka ovat perinteisesti pitäneet yllä suhteita Suomeen. Mukana muun muassa Karjalan ja Komin tasavaltojen päämiehet ja Kaliningradin, Murmanskin ja Nižni Novgorodin alueiden sekä Mordvan tasavallan varakuvernöörit. Ministeritasolla edustautuvat Moskovan alue, Tatarstanin tasavalta, Tverin alue ja Sahan tasavalta. Lisäksi mukana on edustajia Novgorodin ja Vologdan alueelta.

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni tapasi Venäjän aluejohtoa työlounaalla, johon osallistuu Suomen valtionhallinnon ja liike-elämän sidosryhmien ja etujärjestöjen edustajia.

”Pidän tärkeänä Suomen ja Venäjän alueiden välistä dialogia. Kuulemme mielellämme mitä tarpeita Venäjän alueilla on kiertotalous- ja jätehuoltosektorilla ja etsimme niihin yhdessä ratkaisuja”, Kulmuni sanoo TEM:n 13.9. julkaisemassa tiedotteessa.

Paljon yrityskäyntejä

Kaksipäiväinen ohjelma sisältää muun muassa tutustumiskäynnit Fortumille, Viikinmäen vedenpuhdistamoon, Marimaticille ja Lassila & Tikanojalle. Vierailun aikana järjestetään myös kiertotalouspainotteinen teknologiaseminaari, jossa esitellään Suomen kiertotalousratkaisuja ja kuullaan tarkemmin alueiden ja kuntien tarpeista muun muassa jäte- ja vesihuoltotilanteen parantamiseksi.

Vierailun järjestelyistä vastaa Team Finland -verkosto, Venäjän kaupallinen edustusto sekä Roscongress Säätiö. Työ- ja elinkeinoministeriön vedolla toteutettavan vierailun järjestelyissä ovat Suomesta mukana Business Finland, Suomalais-venäläinen kauppakamari, ympäristöministeriö, ulkoministeriö, Suomen edustustot Venäjällä sekä East Office. 

JAA