Päämainos

VR uusii lippuautomaattinsa tämän vuoden aikana

20.02.2018
Teksti Esko Lukkari

VR uudistaa lipunmyyntikanavansa vaiheittain vuosien 20182019 aikana. Samalla uusitaan myös elinkaarensa päähän tulleet lippuautomaatit. Vuosina 20092010 käyttöönotetut automaatit korvataan vuoden 2018 loppuun mennessä uusilla laitteilla.

VR aikoo testata ja kehittää uusia lippuautomaattejaan yhdessä asiakkaiden kanssa puoli vuotta kestävässä pilotissa.

Laitteissa on esimerkiksi aiempaa merkittävästi suurempi näyttö, jonka käyttöliittymä mukautuu asiakkaan pituuden mukaan. Lisäksi automaateissa huomioidaan niiden esteetön käyttö.

Lippuautomaatteja testataan Helsingissä, Järvenpäässä ja Rovaniemellä. Automaattien paikkakunnat on valittu pilotin tuotevalikoiman mukaan: alkuun automaateissa myydään vain VR lähiliikenteen kertalippuja. Rovaniemellä testataan etenkin automaattien pakkaskestävyyttä.

Pilottijakson aikana VR aikoo kerätä asiakaspalautetta ja kehittää ostotapahtuman sujuvuutta saadun palautteen pohjalta. VR on aiemmin saanut asiakkailtaan napakkaa palautetta lippuautomaattiensa toiminnasta ja kokemuksesta on otettu opiksi.

”Kuuntelemme asiakkaiden palautetta herkällä korvalla. Tavoitteenamme on tarjota parempia palveluita ja kehittää toimintaamme. Tämä onnistuu parhaiten tekemällä kehitystyötä yhdessä asiakkaiden kanssa”, sanoo tiedotteessa VR:n liiketoiminnan teknologiakehityksestä vastaava johtaja Antti Kleemola.

VR:n lippuautomaatteja on Suomen rataverkon alueella 130 kappaletta, 70:llä asemalla. Automaateista myytyjen lippujen osuus kaukoliikenteen myydyistä lipuista on 8,5 prosenttia ja VR:n lähiliikenteen lipuista 40 prosenttia.

JAA