Päämainos

VTT ja RISE tiivistävät biotalousyhteistyötä

27.04.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomi ja Ruotsi syventävät biotalouden yhteistyötään ja käynnistävät ensi vuoden alussa viiden vuoden yhteisen innovaatio-ohjelman, jonka budjetti on 150 miljoonaa euroa. Rahoituksesta puolet on tarkoitus löytää valtioiden kirstuista ja toinen puoli yrityksiltä.  

Ohjelmassa tullaan hyödyntämään VTT:n ja Ruotsin vastaavan laitoksen RISEn yhteistyötä. 

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo tiedotteessa, että ohjelmaa toteutetaan jo ensi vuonna täydellä höyryllä. Ministerien mielestä maiden välinen tutkimusyhteistyö ja yhtiöiden keskinäinen kilpailu voidaan sovittaa hyvin yhteen.  
 
Suomelle ja Ruotsille on elintärkeää luoda uusia teknologioita ja innovaatioita teollisuuden uudistamiseksi. Päätöksen taustalla on VTT:n ja RISEn yhteisaloite maiden yhteisen, kestävää kehitystä, hiilineutraalia yhteiskuntaa ja metsäteollisuuden uutistumista tukevan tutkimusohjelman käynnistämisestä.  

"Uusien innovaatioiden syntymiselle Suomessa ja Ruotsissa saadaan merkittävästi lisätehoa, kun haasteet asetetaan kunnianhimoisiksi. Yksi sellainen haaste on esimerkiksi muovin korvaaminen uudentyyppisillä biomateriaaleilla. VTT:n ja RISEn osaaminen ja infrastruktuuri täydentävät toisiaan, joten voimme saada yhdessä enemmän aikaan ja pystymme palvelemaan asiakkaita entistä paremmin", toteaa VTT:n Jussi Manninen.  

VTT:llä ja RISEllä on ollut pitkään yhteistyötä biotalouden alalla. Kumppanit allekirjoittivat joulukuussa 2017 sopimuksen tutkimus- ja kehitysyhteistyön lisäämiseksi metsäbiotalouden alalla. Yhteistyössä keskitytään biomateriaalien ja biopolttoaineiden valmistusprosesseihin, biotalouden digitalisointiin sekä kiertotalouteen.

JAA