Päämainos

VTT koordinoi EU:n polttokennohanketta

Liikennevälineet on yksi iso polttokennojen käyttäjä.

11.05.2018
Teksti Esko Lukkari

VTT koordinoi viisivuotista, eurooppalaista SOFC-polttokennoteknologian kehittämishanketta. Yli 10 miljoonan euron konsortiolla kehitetään polttokennojen kaupallisia sovelluksia.

Esimerkiksi kulkuneuvot, työkoneet ja laivat ovat polttokennoja soveltavia aloja.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa vähäpäästöistä sähköä ja lämpöä tehokkaammin verrattuna perinteisiin energiantuotantotapoihin. VTT kertoi hankkeesta 7.5.

VTT:n koordinoimassa ComSos (Commercial-scale SOFC systems) -EU-hankkeessa demonstroidaan polttokennoihin perustuvia energiaratkaisuja aidoissa asiakasympäristöissä, yhteistyössä eurooppalaisten johtavien järjestelmäosaajien kanssa.

Suomesta hankkeeseen osallistuu Convion Oy,Saksasta Sunfire GmbH ja Italiasta SOLIDpower SpA. ComSos-hankkeessa toteutetaan 25 erilaista SOFC-teknologiaan perustuvaa energiantuotannon kokonaisratkaisua ympäri maailmaa.

”Kehitämme polttokenno-osaamista maailmanluokan kaupallisiksi tuotteiksi. VTT on kehittänyt toistakymmentä vuotta polttokennoteknologiaa”, sanoo tiedotteessa hankkeen koordinaattori Jari Kiviaho VTT:ltä.

SOFC-teknologian potentiaali on merkittävä bio- ja kiertotaloudessa, koska se mahdollistaa biokaasun hyödyntämisen skaalautuvasti ja hyvällä hyötysuhteella. SOFC voi vakauttaa sähköverkon vuorokausivaihteluita, kun sitä käytetään aurinko- ja tuulisähkön yhteydessä. Teknologiaa voi hyödyntää esimerkiksi teollisuudessa, datakeskuksissa, sairaaloissa, hotelleissa, kotitalouksissa ja maataloudessa.

Korkea hyötysuhde

Erityisesti pienissä, alle megawatin tehoisissa laitoksissa polttokennon etu kilpaileviin teknologioihin korostuu. Esimerkiksi Convion Oy:n, Sunfiren GmbH:n ja SOLIDpowerin polttokennovoimalat toimivat selvästi yli 50 prosentin sähköhyötysuhteella eli se tuottaa samalla polttoainemäärällä huomattavasti enemmän sähköenergiaa kuin perinteiset voimalat.

Viisivuotisen hankkeen (2018–2023) budjetti on 10,2 miljoonaa euroa, ja se sai EU:n Horizon 2020 -ohjelmarahoitusta 7,4 miljoonaa euroa. Projektia koordinoi VTT ja sen lisäksi pääkonsortion muodostavat mukana olevat kolme yritystä. Mukana ovat lisäksi Politecnico di Torino Italiasta, Energy Matters BV Hollannista ja HTceramics SA Sveitsistä.

Kiinteäoksidipolttokennojärjestelmässä (SOFC, Solid Oxide Fuel Cell) energiaa tehdään polttoaineesta ja ilmasta. Merkittävin etu verrattuna muihin polttokennoteknologioihin on mahdollisuus hyödyntää perinteisiä polttoaineita, kuten maakaasua, dieseliä ja biokaasua, vedyn sijaan. Polttoaine ja ilmassa oleva happi reagoivat polttokennossa suoraan sähkökemiallisesti synnyttäen sähköä ja lämpöä.

AVAINSANAT

EU VTT

JAA