Päämainos
VTT oli neljänneksi paras tutkimusrahoitusohjelmassa
Teknologia 12.09. 12:49

VTT oli neljänneksi paras tutkimusrahoitusohjelmassa

VTT on kotiuttanut 123 miljoonaa euroa EU:n Horisonttiohjelmasta.

12.09.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat VTT

VTT on ollut neljänneksi menestynein EU:n Horisontti 2020-ohjelmaan osallistuneista organisaatioista. Rahoituksen kotiuttaminen on European Research Rankingin (ERR) tärkein vertailukriteeri. Sen tuoreimmassa tilastossa on arvioitu eri organisaatioiden menestystä maailman suurimmassa tutkimusrahoitusohjelmassa, EU:n Horisontti 2020:ssa.

ERR:n vertailussa käytettäviä muuttujia ovat organisaation arvostus tutkimuskumppanina Horisontti 2020-yhteishankkeissa (huipputason tutkimuskumppaneiden osuus organisaation tutkimushankkeissa), EU-rahoitettujen projektien lukumäärä sekä organisaation tutkimustoiminnan monipuolisuus.

VTT nousi edellisen vertailun sijalta 21 sijalle neljä. VTT tiedotti asiasta 6.9.

"Sijoitus on osoitus siitä, että osaamisemme ja tutkimuksemme luo vaikuttavuutta yhteiskunnalle ja asiakkaillemme. Keskitymme ratkaisemaan globaaleja haasteita ja etsimään niihin ratkaisuja asiakkaidemme tarpeista lähtien. Kun ratkaisemme globaaleja ongelmia, asiakkaillemme avautuvat kansainväliset markkinat ja verkostot", sanoo tiedotteessa VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Vasaran mukaan VTT toimii verkostoissa, joissa se tuo toimijoita yhteen eri EU-projekteihin. VTT:n tavoitteena on luoda kestävää kasvua johtamalla ja mentoroimalla hankkeita niin, että saadaan vaikuttavia lopputuloksia ja autetaan kumppaneita saavuttamaan tavoitteitaan.

"VTT:llä on vahva innovaatio-osaajan maine Euroopassa. Olemme haluttu kumppani EU:n tutkimusekosysteemissä. Tämän tutkimuksen avulla vahvistamme innovaatioverkostojen johtajan asemaamme, mikä lisää kansainvälisten yritysten kiinnostusta toimia suomalaisten kumppanien kanssa ja yhdessä VTT:n tutkimusverkostoissa. Tästä hyötyy koko Suomi", hän sanoo.

VTT kotiutti 123 miljoonaa euroa

VTT on kotiuttanut tutkimusrahoitusta Horisontti 2020-ohjelmasta vuosina 2014−2018 123 miljoonaa euroa, mikä vastaa noin 17 prosentin osuutta Suomeen saadusta EU:n Horisontti-rahoituksesta. VTT:n mahdollisuus osallistua EU-yhteistyöhön perustuu siihen, että puiteohjelman rakenne edistää tutkimusyhteisöjen ja yritysten tiivistä innovaatioprosessia. VTT:n EU-projektit toteutetaan yhteishankkeina, joissa on useita eri toimijoita useista maista.

"VTT:n tutkimusstrategialla on keskeinen rooli ohjelmien, hakujen ja hankkeiden sekä kumppanuuksien tunnistamisessa. Meillä on tehokas projektinjohtokyky ja vahvat EU-hanketoiminnan sisäiset tukipalvelut. Suomalaisten osallistuminen ja menestyminen H2020-ohjelmassa on tärkeää meille kaikille", Vasara sanoo.

ERR:n arviossa vertaillaan tutkimuslaitosten ja yliopistojen rahoitusta, projektien onnistumista ja suorituskykyä, verkostoitumista ja yhteistyötä. Tulosten perusteella voidaan tehdä päätelmiä tutkimuksen vaikuttavuudesta yhteiskunnalle ja yrityksille. Vertailussa painotetaan ennen kaikkea onnistumista rahoitushauissa ja kykyä toimia menestyksekkäästi yhteisissä EU-tutkimushankkeissa. Tutkimushankkeissa paino on alan huippuorganisaatioita sisältävissä projekteissa.

Tunnetuimmat ranking-vertailut, kuten esimerkiksi Shanghai- ja Leiden-ranking painottavat julkaisujen keräämiä viittauksia, huippulehdissä ilmestyneiden artikkelien osuutta sekä yliopiston saamia Nobel- ja Fields-palkintoja (Shanghai-ranking). Kolmas tunnettu vertailu, World University Rankings, on näitä huomattavasti laajempi, mutta mukana siinä ovat vain yliopistot. European Research Rankingissa kaikki tutkimusorganisaatiot ovat samalla viivalla.

JAA